tiistai 23. tammikuuta 2024

Muutin suunnitelmiani

Jossain postauksessa mainitsin, etten tee tälle vuodelle neulebingoa. Mutta perunpa puheeni siitä. Nimittäin sain idean, että teen lankabingon. Jäin miettimään asiaa, ja tulin siihen tulokseen, että lankabingo saattaa jopa kiihdyttää lankojen kulutusta, joten miksipä sellaista en tekisi. Neulebingoa en edelleenkään tee, mutta lankabingo kuulostaa kivalta. Pieni toive siihen, että tietyt kerät kuluisi paremmin pois lankavarastosta.

Joten tässä se tulee: LANKABINGO 2024

Listasin tähän lankoja, joita löytyy kotoa. Aina, kun yksi kerä / 100 g on neulottu, saa laittaa ruksin. Tässä nyt on aika paljon sellaisia helppojakin ruutuja, ja tietyillä langoilla tulee neulottua varmasti. Pääasia olisi tietenkin se, että saisin neulottua kokonaan pois sellaisia lankoja, jotka vaan hengailevat meillä. :D Esimerkiksi Dropsin baby merinot. Niistä haluaisin eroon, näin saisi myös tilaa. Ainahan niistä voisi neuloa jotain vauvan sukkia, mutta aika pieni kulutus niistä tulee eli suurempi työ olisi aina parempi. Ei niitä tosin mitenkään paljon ole, mutta joku 100 gramman neuletyö olisi ihanne. 


Mitään paineita en tästä lankabingosta ota, todennäköisesti olen unohtanut sen jo kesään mennessä. Mutta, jos nyt tämän avulla pääsisi eroon sellaisista langoista, joita ei tarvitse. Aina voisi tietenkin myydä, mutta ei sekään taattua eroon pääsemistä ole. Neulominen olisi kaikista iisein, jos vielä keksisi että mitä neuloisi tietyistä langoista.

Mutta peukut pystyyn, että pääsen tämän avulla tietyistä langoista. Kuva havainnoillistaa tiettyjä lankoja, aloitettu on vuosien saatossa, mutta purettukin aloituksia. Dropsin baby merinosta on mielessä kyllä yksi juttu, mutta siihen tarvitsisin enemmän kuin 100 g, joten nämä kerät eivät käy siihen. 

Onko sinulla neule- tai lankabingoa? Jos on, pysyykö se mielessä koko vuoden vai unohdatko sen, mitä pidemmälle vuosi etenee?

12 kommenttia:

  1. Ei ole neule- eikä lankabingoa, mutta lankabingon voisin minäkin tehdä ja vielä vähän isomman kuin sinä😅Ehkäpä sitten näitä lankoja kuluisi nurkista pyörimästä. T. Irkku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tästä nyt tuli "vain 4x4" mutta eiköhän tämäkin riitä tälle vuodelle. Yritän pitää edes muistissa tämän koko vuoden kun tuppaan unohtamaan sen :D

      Poista
  2. Superhyvä idea, itseasiassa parempi kuin neulebingo - on hyvin kohdistettu oman varaston käyttöön. Taidankin pohtia tuota ensi vuonna. Tämän vuoden bingo on jo käynnissä. Minulta sattuu muuten puuttumaan Dropsin Baby Merinoa, juurikin tuota luumun väristä tai mitä lienevätkään nuo alarivin punalilasävyiset. Tai vaihtoehtoisesti minulla olisi kyseistä lankaa 100 g luonnonvalkoinen (01) ja 50 g luumu (41).
    Minulla pysyy bingo hyvin muistissa, kun se on blogissa, johon sitä päivitän sitä mukaa kuin päivitettävää on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan nyt miten muistan tämän koko vuoden mutta ainakin vaikuttaa tällä hetkellä sopivammalta kuin neulebingo. Täytyy tehdä blogiin myös koosteita tästä niin ehkä se ei unohdu. Noiden numerot on 41 ja 24 (kahden kerän väri).

      Poista
    2. Jos päätät luopua Drops Baby Merino -langoista, niin ilmoita. Voisin ostaa ne.

      Poista
    3. Tuo väri jota on kaksi kerää? Niitä on yhteensä 80 g, toisesta on näemmä neulottu johonkin.

      Poista
    4. Jos raaskit luopua niistä kaikista, niin minulla on vauvaneuleprojekti menossa, joten olisin kiinnostunut niistä. Jos et halua luopua kaikista, niin eniten kiinnosta nuo alarivin kolme sävyä.

      Poista
    5. Itse asiassa voin myydä alarivin ja tuon oikeanpuoleisen vihreän, limenvihreille taisin keksiä jotain. Millä hinnalla voisit ostaa?

      Poista
    6. Onko 15-20 eur sopiva? Entä toimitusmaksu?

      Poista
    7. Voin myydä punaiset ja turkoosin yhteensä 10 euroa ja postikulut olisi 5,90 eli yhteensä 15,90. Turkoosia on 25 g. Muiden painot olikin tuossa ylempänä. Laitatko vaikka meiliä: lankakerablogi@gmail.com niin laitan tilinumeron ja voit laittaa osoitetiedot samalla? Puh nro myös vissiin tarvitaan noihin pakettilähetyksiin.

      Poista
  3. Mulla on neulebingo, mutta tuo lankabingo on hauska. Laittaisin sinne myös, että tytär veisi omat lankansa meiltä säilytyksestä. :D Voisi vaikka harkita ensi vuonna (olettaen, että muistaisin vielä tulevana vuodenvaihteena) ja olisin omasta bingostani käynyt läpi lankavarastoni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tee vain ensi vuonna, tämä on hauska! Yritän muistaa tämän myös vuoden vaihteessa. Tuo ruutuhan olisi hyvä, tosin jos meillä olisi säilytyksessä lankaa niin se saattaisi kyllä neuloontua :D En käynyt läpi tätä varten lankavarastoa joten onnistuu myös ilman sen läpikäymistä. Tosin muistan silleen aika hyvin omia lankojani niin se varmaan edes auttoi ja osa on näkyvilläkin.

      Poista