lauantai 27. tammikuuta 2024

Kuvahaaste: Tammikuu - Kolme t:llä alkavaa asiaa

Tällainen kuvahaaste kiertää nyt blogeissa ja päätin osallistua. Haasteen on laittanut liikkeelle Kristiina Kristiina K blogista. Joka kuukausi kolme sen kuukauden kirjaimella alkavaa asiaa ja kuviakin niistä pitäisi ottaa. Katsotaan, kuinka pitkälle muistan tämän haasteen tälle vuodelle. Mutta yritetään!

Ensinnäkin oli ihan todella vaikea keksiä kolme t:llä alkavaa asiaa. Oliko mun aivot lomalla vai miten en keksinyt eli sai ihan todella miettiä niitä ja päätin ottaa kolme ensimmäiseksi tullutta asiaa. Tietenkin sitä sitten keksii kolmen jälkeen vielä pari, joten tässä on nyt sellaiset 3+2 t:llä alkavaa asiaa, jotka tuli mieleen tammikuusta.

Ensimmäisenä tietenkin talvi. Kerroinko jo, että tykkään paljon talvesta. :D Talvi on aivan ihanaa aikaa ja tammikuu vielä kivempaa enkä yhtään ymmärrä ihmisten ajatuksia siitä, että tammikuu on muka pitkä. :D Päinvastoin aika menee nykyisin todella nopeasti, niin se tammikuukin menee todella nopeasti - aivan liian nopeasti. En tykkää loskasta ja loskakelistä, mutta koska täällä nyt on neljä vuodenaikaa, niin jokaisesta vuodenajasta täytyy löytää ne hyvät puolet. Tämä itselleni muistutuksena sitten sinne maaliskuun loska-aikaan. :D 


Seuraavana tuli mieleen työ. Koska neulesuunnittelu on osa työtäni, niin tässä pieni sneak peak tuleviin neulemalleihin. Choice -palmikkosukkien ohje on tulossa ensi tai seuraavalla viikolla. Niiden juju on se, että yksi ohje, neljä erilaista palmikkosukkaa. En ole vielä päättänyt julkaisupäivää, koska ensi viikolla tulee kuitenkin lapasboksin teema, niin voi olla nämä siirtyvät seuraavalle viikolle tai sitten ei. Jos olen innoissani, niin saatan näpytellä ne jo ensi viikon aikana Ravelryyn ja verkkokauppaan.


Kolmas t:llä alkava asia terveellisyys tai terveys. Laitoin tämän kirjan varaukseen viime syksynä, ja sain sen juuri tällä viikolla, kun se on juuri ilmestynyt. Ai että odotan, että pääsen täältä tekemään jotain. Kirjasta tulossa enemmän juttua, sitten kun olen sen lukenut. 

Ja sitten ne bonusasiat. Taivas ja täysikuu. Taivas on ollut todella upean näköinen monena iltana ja aamuna, mutta näistä nyt ei ole kuvaa. Olen kyllä ottanut kuvia niistä, mutta ei se näytä kuvissa niin upealta kuin muuten katsottuna. Lisäksi kuluneena viikolla oli aivan upea täysikuu. Luonto on kyllä ihmeellinen ja tuo meille ihmeellisiä ilmiöitä. Pysähdy - tutki - ihastele! 

Nyt kun se mieli pääsi valloilleen, niin keksinpä jo helmikuulle ainakin pari h:lla alkavaa asiaa. Se nyt on sitten eri asia, muistanko niitä enää helmikuun lopussa. :D Tämä on kyllä kiva haaste, ja saa laittaa aivot työhön miettimään näitä asioita ja mikäs sen parempaa. Mielenkiintoista nähdä, minkälaisia asioita ihmisillä tulee mieleen, koska jokaisella tulee niin erilaisia asioita. Osallistu ihmeessä tähän haasteeseen! 

Mitkä kolme asiaa sinä muistat tammikuulta? 

12 kommenttia:

  1. Löytyihän niitä t:llä alkavia asioita. T:tä tarvitaan vielä toukokuussa, siihen palataan siis vielä. Minusta H oli vaikeampi. Katsotaan miten edetään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No yllättäen kyllä ja h:ta myös heinäkuussa. Totta, vielä toukokuukin. No yksi kuukausi kerrallaan :)

      Poista
  2. Hienosti keksit noita T-sanoja, vaikka ensin luulit ettei sellaisia tule mieleen. Kauniita sukkia ja niin ihanat värit. Kiva kun tulit mukaan haasteeseen. Minä muistutan kyllä blogissani aina tuosta kuukauden kolmen kuvan haasteesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, alkoihan niitä sitten keksimään vähän enemmänkin. :)

      Poista
  3. Upeita kuvia ja ihanat sukat. Ihana työ sinulla - upeaa, että osaa suunnitella itse neuleita. (https://enkulinkasityot.blogspot.com)

    VastaaPoista
  4. Onpas kiva haaste ja mietin jo, että pitääkö tähänkin osallistua😅Ainut on tuo muisti, että jos aloittaa tämän, miten sen sitten muistaa. Kun olisi niin paljon muutakin muistettavaa🤪 Kiva näitä on silti lukea👍t. Irkku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osalllistu vaan! No ihan samaa mietin minäkin että miten muistan mutta ehkä sen muistaa muiden blogien avulla tai sitten jos ei muista jotain kk:tta niin ei kait siitä sen suurempaa haittaa ole :D Kirjoitin luonnoksiin jo otsikon niin ehkä muistan myös sen avulla.

      Poista
  5. Hienoa, sinäkin tykkäät talvesta. MInäkin vallan mahdottomasti.
    Käsitöiden kanssa aloitin vuosien tauon jälkkeen taas innolla ja valmista on tullut.
    Olet valinnut tammikuulle passelit kuvat.
    Terveydestään tulee pitää huolta, se kannattaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! No todellakin, talvi on just kiva ja hyvä. Oi, ihana kuulla, käsityöt on kyllä myös parasta <3

      Poista
  6. Työn tuloksena on syntynyt kauniita sukkia. T: MaaritKoo

    VastaaPoista