sunnuntai 28. tammikuuta 2024

Mun ensimmäinen villapaita

Nyt kaikki varmaan odottavat, että olen neulonut jo tänä vuonna villapaidan. En sentään. Tämä on nostalgiapostaus, kun nyt tämä villapaita päätyi meille kotiin.

Mutta tämä villapaita on mun koskaan ensimmäinen neulottu villapaita ja onpa muuten ensimmäinen itse suunniteltukin. Tämä on neulottu ja suunniteltu joskus todella kauan aikaa sitten yläasteen käsityötunneilla. Paidan tarkkaa ikää en muista, mutta minulla oli valinnaisena käsityöt yläasteella ja siellä neuloimme villapaidan ja myös ompelimme collegepaidan. Monilla on huonojakin muistoja koulun käsityötunneista (niin minullakin, mutta en ole koskaan välittänyt niistä). Joskus olen miettinyt, että olivatko koulun käsityöopettajat fanaattisia käsitöiden suhteen ja kaikki piti tehdä, kuten he halusi, eikä saanut soveltaa yhtään vai mistä niin monen ihmisen huonot muistot kumpuavat. Monesti huonot muistot saattavat johtaa myös johonkin sellaiseen, ettei koskaan ikinä sitten tee niitä. Onneksi en ole itse välittänyt näistä muistoista ja olen neulonut kouluajan jälkeenkin. Välillä mietin, että mitäköhän käsityönopettajani ajattelisi, jos tietäisi, että teen käsitöitä myös työkseni :D 

Muistan, että opettaja järkyttyi, kun vein tämän villapaidan valmiina keväällä tunneille ja taisi muuten kysyä että oletko neulonut itse. Niin ja villapaitaa piti neuloa muiden projektien ohessa ja sitä oli sallittu ja jopa suotavaakin neuloa kotona, mutta silti tämä kysely. Ehkä en sitten kysellyt tarpeeksi neuvoja opettajalta ja neuloin itse soveltaen ja siksi tämä ihmettely. Itselle ei tullut vain mitään sellaisia kysymyksiä, joita olisi pitänyt kysyä opettajalta. Ainut, jossa kysyin ylipäätään keneltäkään, niin oli tuo kaulus. Muistaakseni äiti näytti jonkin verran, miten se tehdään. Paita on neulottu alhaalta ylös ja kaikki kappaleet erikseen. Kaulus pitäisi neuloa uudelleen, sillä se on tiukka ja menee juuri ja juuri päästä. Villapaita mahtuu edelleen itselle ja on sellainen over-size. Lankana tässä on 7 veljestä. En raaski purkaa tätä, sillä tämä on jotenkin ihana muisto. Tykkään, kun olen keksinyt palmikot laittaa ja vieläpä erivärisinä. Itselle tämä kertoo, että olen aina tykännyt palmikoista ja palmikot on mun juttu. Jotenkin ihana muistopaita ja viehän se tilaa, mutta en raaski purkaa, vaikka ei käyttöäkään ole pahemmin. En ehkä raaski myös käyttääkään. Kuvaan taitoin hihoja vähän eli ne eivät ole lyhyet. Jos purkaisin kauluksen, enkä tekisi siitä pooloa vaan lyhyen, villapaidalle voisi tulla käyttöä esim. mökillä.

Se on jännä, että miten tietyt muistot jäävät mieleen ja muistan erinäisiä asioita käsityötunneilta. Mulla ei ole koskaan ollut käsityöt ollut arvosanana mitenkään hyvä, olikohan se 7 tai 8. Koin kyllä, että olin parempi ( :D ), mutta kiitos tuon opettajan, niin hän laski vissiin sen arvosanan 7. Loppujen lopuksi se on muuten aivan sama, mikä se käsityöt oli todistuksessa. Eivät ne numerot pidemmän päälle kerro mitään, kun itse voi oppia lisää. Täytyy varmaan kiittää omaa päättäväisyyttä ja vahvuutta sen suhteen, että olen aina neulonut huolimatta noista käsityötunneista. On ne opettajan kommentit varmaan "satuttanut" jollain tavalla, mutta onneksi oma luonne on ollut sitten vahvempi. Jos olisin antanut kommenttien vaikuttaa itseeni, niin suunnittelisinko nyt neuleita, en tiedä, ehkä, ehkä en :D Mutta tosi pienet asiat voivat vaikuttaa lapsen mieleen ja ne voi vaikuttaa jopa koko loppuelämään. Onneksi neulomiseen on tullut useita tapoja tehdä asioita, ja toivottavasti koulussa opetetaan asiat eri tavalla kuin ennen. Muistan muuten tuolta samaiselta opettajalta sen, että pidin virkkuukoukkuakin aina väärin (hänen mielestään). Itse näkisin sen paremminkin niin, että onko oikeaa tai väärää tapaa, on vaan useita eri tapoja, ehkä pääasia että saa virkattua jollain tavalla. Ai niin ja muistan myös, kun isoveljeni ihmetteli, että valitsen käsityöt valinnaisena ja kun hänen tyttöpuoliset luokkakaverit pitivät opettajaa outona ja eihän kukaan käsitöitä voi valita sen vuoksi. Käsityöt eivät olleet mitenkään suosiossa nähtävästi meidän koulussa. Onneksi olin kuitenkin päättäväinen ja valitsin enkä antanut muiden mielipiteiden vaikuttaa asiaan :D

Mutta näihin tunnelmiin nyt tämän villapaidan myötä. Onko sinulla hyviä vai huonoja muistoja koulun käsityötunneilta tai muuten nuoruudesta?

2 kommenttia:

  1. Aika HC tehdä tuollainen palmikkoraita eri värillä, kuin muu paita. Itse olen kammonnut kirjoneuleita sen takia, että en vaan saa niitä eri värien kohtaamiskohtia siistiksi. Reunimmainen silmukka aina jää jotenkin löysäksi tai huonoksi.
    Sinänsä käsityön tunneilta on kyllä varmaan koulun parhaat muistot.... muilta tunneilta ei :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mistä lie idea on aikoinaan tullut ja saanut vielä ihan siistinkin noista värinvaihtumiskohdista. Kiva että on kivoja muistoja käsityöntunneilta :)

      Poista