sunnuntai 4. helmikuuta 2024

Mitä neuloin tammikuussa?

Kokeilen tälle vuodelle uutta ideaa ostoihin ja kulutukseen ja kuukausikoosteeseen. Jatkossa (tai tänä vuonna) nämä kuukausikoosteet ovat otsikoitu "mitä neuloin x kuukaudessa". Tammikuu on ollut kiva kuukausi ja nykyisin aika menee todella nopeasti, niin en ole kokenut minkään kuukauden kanssa sellaista "pitkän kuukauden aikaa". Tammikuukin menee minusta todella nopeasti. Tammikuu käynnistyi kuitenkin jotenkin hieman takkuisasti, mutta pikkuhiljaa sai luotua neulesuunnitelmia ja neulevuodesta tulee tosi kiva. 


Näiden lapasten ohje löytyy mm. Lankajengistä ja ovat Trio-lapasten setissä. 

Tammikuussa neuloin joulukalenterivyyhdeistä sukkia, keskeneräistä huivia, vauvan peittoa, jonkin lapasparin ja omia suunnitelmiani. Olen yrittänyt suunnitella mielessä asioita kuten esimerkiksi joulukalenterivyyhtien neulomista, mutta ihan täysin selkeitä suunnitelmia en ole niihin saanut. Mutta luotetaan taas prosessiin ja asiat kyllä selkeytyvät aikanaan. Lankoja tuli tammikuussa aivan liikaa, mutta syytän tästä synttäreitä ja lahjoja eli no problem lankojen kanssa. Kyllä ne kulutetuksi tulevat ja lanka ei sitä paitsi homehdu. :D Saadut langat ovat ostoissa. Ainut ostot, jotka itse tein, olikohan Prisman alehylly, josta tuli mukaan muutama venla-kerä (eikö mun pitänyt päästä näistä eroon? :D ) ja muutama muu kerä sieltä. Niin ja voitin yhden youtubekanavan arvonnassa kerän lankaa ja Chiagoon puikot (mun ekat Chiagoot!). En yleensä voita, joten olipa kiva yllätys, kun voittikin. Lanka sopii aika hyvin osaan joulukalenterivyyhdeistä, eli täytyypä katsoa jos sais sen myötä loppuja minejä neulottua.

Kulutus: 1451 g

Ostot: 2600 g

Omia malleja tuli tammikuussa julkaistua kolme: lapassetti ja 2 x palmikkosukat. Mieli on ollut todella idearikas ja voi olla, että sekin on vähän vaikeuttanut asioiden selkeyttämistä. Kun on paljon ideoita, niin ei oikein aina tiedä, mistä lähtee liikkeelle ja mitä alkaa edistää, mutta onneksi on jo keksinyt tähän selkeitä prosesseja. 

Helmikuu menee tunnetusti taas todella nopeasti, onhan se vuoden lyhin kuukausi, joten helmikuulle ei tule mitään odotuksia. Helmikuun lapasboksin teema on julkaistu ja kurkkaa se täältä , jos se on mennyt ohi. Neuloin helmikuulle kolme eri lapasmallia, kun vähän innostuin teemasta. :D Mutta katsotaan, josko ne muut lapaset tulee myös esiin jossain vaiheessa. Tällä hetkellä on vain yksi pari saatavilla. 


Choice palmikkosukkien ohjeen löydät täältä . Yksi ohje - neljä erilaista palmikkosukkaa. 

Muita tammikuun juttuja: 

** Katsoin / kuuntelin yhden kokonaisen ruotsinkielisen neulekanavajakson (kiitos jaksoista vinkanneille!) ja sehän oli oikein kivaa. Ei kuitenkaan pidetä tenttiä siitä, sillä en tiedä, ymmärsinkö kaiken :D Loppua kohden tosin ymmärrys parani.

** Löysin myös yllämainitun kanavan kautta Knitting traditions neulekanavan, jonka viimeisimmän jakson katsoin kokonaan. Kanava on englanninkielinen eikä varmasti päivity tällä hetkellä useasti, sillä heille on tulossa vauva lähiaikoina. Mutta ihan selkeästi innostuin myös englanninkielisistä kanavista. 

** Pääsin pitkästä aikaa äänikirjojen makuun, kun otin muutamat kirjat kirjaston sovelluksesta. Sieltä löytyikin muutama ihana kirja ja ne onkin kerrottu jo edellisessä postauksessa. Lisäksi kaksi aivan ihanaa reseptikirjaa sain kirjastosta lainaan ja niistä juttuja piakkoin. 

Tammikuussa neuloin: 

** Sukat 6 kpl

** Lapaset  3 kpl

** Vauvan peitot 2 kpl

** Huivit 2 kpl

En tiedä, luetteloinko näin tarkasti jatkossa, mutta nyt teki mieli laskea kaikki erikseen. Huivi-innostus on taas tullut ja sainkin yhden viime vuonna aloitetun huivin valmiiksi. Toinen huivi on minivyyhdeistä valmistunut huivi.

Miten sinun tammikuusi meni? Tuliko ostoja? Onko sinun mielestä tammikuu pitkä?

4 kommenttia:

  1. Ostoja tuli liikaa valmistuneisiin nähden. Jospa jatkossa muuttuisi, mutta tilauksia jälkikasvulta satelee ihan kivaa vauhtia.
    Mulla on mennyt koko talvikausi hujahtamalla Johtuneeko osin marraskuun alkupuolella sairastetusta koronasta, joka vei voimat pitkäksi aikaa ja uni maittoi. Joulun seutu hujahti jälkikasvun vierailujen myötä ja sitten jo piti levätäkin ;) eli tammikuukin hujahti ihan yllättäen ohi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä että ostoja liikaa (tai saatuja lankoja) mutta kyllä sitä lankaa tarvitsee :D Ja joo, aika meni täällä myös nopeasti tai silleen sopivasti, paljon kaikkea mutta ei ehtinyt kyllästymään.

      Poista
  2. Minusta tammikuu on tuntunut tosi pitkältä. Neulon joka päivä, mutta hitaasti mitään valmistuu. Sinä olet saanut paljon aikaan, sukkia, lapasia, peittoja ja huiveja. Hienoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onneksi ei ole kiire mihinkään, hitaasti hyvä tulee!
      Osa on paksuilla langoilla niin ne tuppaa valmistumaan nopeasti esimerkiksi nuo vauvan peitot tuli neulottua aika nopeasti langasta johtuen. No saatoin kyllä koukuttuakin niiden neulomiseen. :D Toinen huiveista oli keskeneräinen ja sitä ei ollut paljon onneksi jäljellä.

      Poista