tiistai 20. helmikuuta 2024

Neulekirja: Niina Laitinen - Villasukkien matkassa

Niina Laitisen mallit ovat tutustuttaneet minut enemmän neulomisen saloihin. Ihastuin neulomisen alussa Niinan mallien yksinkertaisuuteen ja sellaiseen simppeliyteen ja ensin taisin neuloakin niitä kuukausisukkia, jotka oli nimikoitu February socks, April socks yms. Vuosi taisi olla 2020, jolloin neuloosista tuli pysyvä diagnoosi. En tosin muista, neuloinko sitä ennen Niinan malleja. Siksipä oli ihanaa, kun sain arvostelukappaleena Niinan uusimman kirjan. Tämä on ilmeisesti jo seitsemäs kirja! Aika upeeta! Tässä kirjassa on muuten myös lapasohjeita, mikä oli niin ihana yllätys. Tämän kirjan lapaset saa varmasti sopimaan myös lapasboksiin.

Nykyisin harvemmin enää ehdin neuloa täysin ohjeista. Sitä, kun suunnittelee neuleohjeita, niin aikaa riittää vähemmän muiden ohjeista neulomiseen. Suunnitteluiden välillä täytyy kuitenkin olla jotain helppoa neulottavaa ja ohjeista neulominen itselle ei ole välttämättä sitä. Mutta toivon silti, että ehtisin neulomaan tästä kirjasta edes jotain. Yhdet lapaset vaikka lapasboksin tiimoilta. Olenkin vähän jo katsellut tämän kirjan lapasmalleja, että mitkä päätyisi ensimmäisinä puikoille. Ensimmäisenä nimittäin ihastuin tähän Nuorgam -malliin:

Kirja on taas taattua ja tuttua laatua Niina Laitiselta. Kirjasta löytyy kirjoneuletta ja palmikoita. Lapasia on 7 kpl ja ne ovat samassa setissä aina sukkien kanssa. Eli voi siis neuloa samanlaiset sukat ja lapaset. Tästä loistava lahjaidea! Kirjoneulemalleja on enemmän. Kirjan mallit ovat enemmän haastavampia kuin aiempien kirjojen mallit. Kuitenkin kirjasta löytyy myös minusta sellaisia helppoja malleja esimerkiksi tämä Riisitunturi sukkamalli.


Tässä vielä kirjan kaikki mallit.



Minusta kirjassa oli kivaa se, että lapasia on päässyt myös mukaan. Kirjasta löytyy myös onneksi muita kuin kirjoneulemalleja ja ne näyttävät ihan kivoilta. Tuo oma suosikkini, Nuorgam, toivottavasti päätyy jossain vaiheessa puikoille. Se ei nimittäin vaikuta sinänsä vaikealta ja ehkei vaikuta myös sellaiselta, jota pitäisi seurata tarkasti ohjeesta. 

Todella kauniita sukka- ja lapasmalleja! 

Joko sinä olet tutustunut Niinan uusimpaan kirjaan? Löysitkö suosikkia?

2 kommenttia:

  1. Minulla kävi tuo kirja kirjastolainana. Tällä kertaa ei löytynyt minun taitotasolleni sopivaa neulottavaa. Kiva oli nähdä Niina Huomenta Suomen haastattelussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tämä on kyllä ehkä haastavin kirja Niinan kirjoista. Jonkin haluaisin neuloa tästä, mutta katsotaan nyt, miten ehtisi.

      Poista