tiistai 13. helmikuuta 2024

Ystävänpäivätarjouksia Lankajengissä

Tänään ja huomenna Lankajengissä vietetään Ystävänpäiväkampanjaa, ja se tarkoittaa sitä, että kun ostat neuleohjeen niin Lankajengi lähettää ystävällesi saman neuleohjeen. Tässä kampanjassa on mukana itseltä Sandra röyhelösukkien ohje, Pisarat kämmekkäiden ohje ja Olivia palmikkosukkien ohje. Aina yhtä hankalaa päättää, mitä ohjeita laittaa mukaan, mutta tällä kertaa päädyin näihin viime vuonna julkaistuihin ohjeisiin.

Tästä Lankajengiin

Viime keväänä suunnittelin peräti kolmet kämmekkäät, mutta tälle keväälle ei todennäköisesti ole luvassa yksiäkään. Ellen sitten villiksi heittäydy ja tule ideaa jostain yllättäen. :D Lisäksi viime keväänä oli mielessä röyhelöt ja sama röyhelöteema jatkui vähän syksylle Sandra lasten sukkien myötä.


Näissä sukissa on kaksi lasten kokoa ja ne voi neuloa esimerkiksi Novitan Nalle-langalla. 


Kuvassa Olivia-palmikkosukat ja niiden ohjeesta löytyy peräti kolme kokoa, joista yksi on lasten koko.

Tulipas tästä nyt vähän tällainen muistelukooste viime vuodelta, mutta näitä kaikkia oli tosi kiva suunnitella ja olin fiiliksissä jokaisen neulemallin julkaisusta. Nyt onkin hetki mennyt lasten sukkien ohjeista, mutta tänäkin vuonna on luvassa uusia lasten sukkaohjeita. Varmaan nuo eri neulehyväntekeväisyyskeräykset viime vuodelta vei pienesti mehut lasten sukista ja niiden neulomisesta, mutta eiköhän niidenkin pariin pian taas pääse. Ensi kuussa on nimittäin luvassa uusia lasten sukkaohjeita ;)




Viikonlopun ajan puikoilla viihtyi eräästä jämälankakirjasta neuletöitä. Kirjasta pian lisää ja olipa kiva saada sellaisia fingeringvahvuisia jämiä pois nurkista. Enää pitäisi miettiä muutamille yksittäisille kerille jotain neulomista. 

Mikä näistä on sinun suosikkisi? Käy myös kurkkaamassa Lankajengin sivut ja katsomassa, mitä muut suunnittelijat ovat laittaneet tähän kampanjaan! 


2 kommenttia:

  1. Pitääpä käydä kurkkaamassa Langajengin sivut, vaikka juuri nyt en ole tarvitsemassa uusia ohjeita. Hyvää ystävänpäivää sinulle.

    VastaaPoista