lauantai 24. helmikuuta 2024

Helmikuun ilonaiheita

Helmikuu lähenee loppuaan ja ensi viikolla alkaa maaliskuu. Helmikuu on ollut harmaa julkaistujen mallien osalta. Jännä sattuma, mutta helmikuu on ollut myös säiden puolesta aika harmaa. Sattumaa se onkin, sillä kaikki on kuitenkin neulottu viime vuoden puolella ja/tai tammikuussa. Helmikuun alussa ajattelin helmikuun menevän nopeasti kuten se aina menee, mutta minusta helmikuu on mennyt ihan tavallisesti - ei nopeasti eikä liian hitaasti. 

** En malta odottaa ensi viikon uuden neuleohjeen julkaisua. Tykkään ihan hirveästi siitä. Tai no tykkään mä kaikista omista neuleohjeista, mutta tästä jotenkin erityisesti. Paljastan kuitenkin, että kyseessä on huiviohje ja helppo sellainen ja palmikot liittyvät asiaan. 


** Kiitos kaikille Sydänsade lapasten neulojille ja toki muidenkin neuleohjeideni neulojille! Päätin, etten muille kuukausille suunnittele valmiita neuleohjeita lapasboksin tiimoilta, mutta musta tuntuu, etten voi olla pitämättä tätä lupausta ja jotain on ehkä vielä suunniteltava. Mutta ei nyt maaliskuulle eikä huhtikuulle - syksymmälle mahdollisesti!

                                                    Kauniit palmikkolapaset täältä

** Hyvä neuleflow. Viime aikoina on ollut hyvä neuleflow. Kirjoneule ja palmikot elävät sopusoinnussa ja pitsineule yrittää mukaan. Puikoilla on paaaaaljon kaikkia keskeneräisiä ja yksinäisiä pareja on enemmän kuin liikaa mutta nämä eivät yhtään haittaa. Jos nyt jokin asia haittaa niin päättelemättömät työt. Niitäkin on pino, mutta ehkä ne tulevat pääteltyä joskus. :D Ei kait mikään koskaan ole jäänyt päättelemättä.

** Harmaus ja loskan määrä ei ahdista yhtään. Kevät on jotenkin ristiriitaista aikaa, kun en yhtään siedä (=tykkää vesisateesta talvella) vettä ja loskaa, mutta se ei ole ahdistanut viime aikoina yhtään. Harmaat päivätkin ovat ihan kivoja. Silloin pystyy kuvaamaan, koska aurinko ei paista liikaa. Maaliskuulle on jo keksitty kivoja m-alkuisia asioita enkä malttaisi olla julkaisematta sitä postausta. Mutta täytyy odottaa vielä. 

** Maaliskuulle on myös luvassa kivoja neuleohjeita. Vihdoin olen saanut myös suunniteltua maaliskuun neuleohjeiden julkaisut. Kaikki pupusukkien ohjeet ovat olleet hirmusuosittuja lähes koko ajan ja paljastan jonkin verran, että maaliskuulle on luvassa pupuja koska pääsiäinen. Pupujen trilogia piti olla jo tässä ja valmiina mutta kyllähän nyt yhdet puput vielä maailmaan mahtuu.

Kaikkien näiden neuleohjeet löydät myös Lankajengistä . Kohta siellä on mulla jo 70 neuleohjetta. Aika hurja määrä! Väistämättä välillä miettii, että minkälainen olisi sadas neuleohje ja pitäisikö keksiä jotain kivaa sen tiimoilta, mutta eipä sen aika ole vielä tänä tai seuraavanakaan vuonna. Kaikki aikanaan! 

Mitä sinulla on puikoilla tällä hetkellä? Mitkä asiat ovat ilostuttaneet helmikuussa?

2 kommenttia:

  1. Lastenlasten hiihtolomavierailut ovat erityisesti ilahduttaneet kaikesta touhusta huolimatta. Virkistävät.

    VastaaPoista