tiistai 6. helmikuuta 2024

Jonna Kalliomäki: Ihan musta

Viime syksy oli neulekirjojen kulta-aikaa ja vielä mahtuu yksi ihana neulekirja. Tämä kirja ei ole ihan sitä tavallista Jonsukat-tyyliä vaan vähän erilaisempi kirja Jonnalta. Olin kerrankin nopea ja laittanut ajoissa varaukseen kirjastosta, niin sain tämän jo marraskuussa. Ensin lainasin tämän, mutta sitten sain tämän myös arvostelukappaleena. Uskon, että tästä tulee neulottua jossain vaiheessa jokunen ohje.


Ihan musta -nimi kertoo, että malleissa on käytetty mustaa, joka on ilmeisesti Jonnan lempivärejä. Malleista on kyllä myös värilliset versiot kuvina. Jos musta ei ole suosikki, niin näkee myös erilaisia versioita. Kirjassa on 18 huikeaa mallia ja kokovalikoimaa löytyy malleista. Itse olen todennut Jonnan ohjeet hyviksi sillä tapaa, että kirjoneulesukat mahtuu jalkaan :D Mutta tämä on ihan käsialakysymys. Joillekin mallit voivat olla isoja, siksi onkin hyvä että jokaisessa mallissa taitaa olla ainakin kolme kokoa. Kirjassa on myös yksien säärystimien ohje ja muutama lyhyempi malli. Yksi malli on ihan nilkkasukkapituinen, eli kaikki eivät ole pitkiä polvisukkia. Polviin asti ylettyviä kirjoneulesukkia en ole neulonut, mutta sellaisia pidempiä kyllä. Tästäkin kirjasta jokin malli päätyy puikoille, ehkäpä jokin alla olevista.


Tässä kuvassa näet kaikki kirjan mallit. 

Malleissa on myös haastavampia kirjoneulemalleja eli kolmella värillä kerroksella, silmukointia ja pidempiä langanjuoksuja. Tuohon silmukointiin ja kolmeen väriin en rupea vielä, mutta muuten olen avoin kirjan malleille. 

Omat suosikit:

** Sadekukat

** Soudellaan

** Fannipeppiinat


Ehkä se puikoille päätyvä malli on jokin näistä tai sitten ihan muu. Harvoin sitä ehtii neulomaan muiden suunnittelijoiden sukkia, mutta välillä on ihan kiva neuloa ohjeistakin. Siinäkin oppii! Yleensä olen neulonut Niina Laitisen malleista, jos on ollut jokin sopiva aika toisen suunnittelijan mallille, mutta viime aikoina olen löytänyt itseni myös Jonnan mallien parista. 

Mielestäni kirja sopii myös kirjoneulealoittelijoille ja kirjassa on helppojakin malleja. Nämä kaikki sukathan näyttää ihan eriltä väreissä ja saa itse laittaa luovuuden peliin, kun alkaa miettiä, millä väreillä näitä tekisi. Omassa lankavarastossa on harvemmin mustaa, ja täytyy varmaan miettiä eri värejä sille mallille, joka pääsee ensimmäisenä puikolle. Veikkaan tuota sadekukat mallia, se on todella kaunis. Mutta malli voi olla ihan joku muukin. Nähtäväksi jää.

Oletko sinä tutustunut Jonnan uusimpaan Ihan musta kirjaan?

4 kommenttia:

  1. Olen noteerannut kirjan ilmestymisen, mutta en ole vielä tutustunut. Yllä olevista kuvista minusta kaunein on tuo alimmainen, pinkki pohjaväri ja varmaan sinistä tai harmaata kuviovärinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään myös siitä ja sitten tuo Sadekukat (ylempänä) on minusta myös kiva ja voi olla että sen teen ensimmäisenä.

      Poista
  2. En ole. En edes huomannut, että tämä on ilmestynyt. Mallit vaikuttavat kivoilta ja minulle on kertynyt paljon puolittaisia lankakeriä, ehkä malleista löytyy joku, johon ne käyttäisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kommentoit. Varmasti löytyy joku kiva malli johon käyttää puolittaisia keriä.

      Poista