tiistai 9. huhtikuuta 2024

Neuleohje: Suvituuli pitsisukat

Viime vuonna julkaisin ensimmäisen tuubihuiviohjeen, joka sai nimekseen Suvituuli. Koska keväällä alkaa aina houkuttaa ohuemmat langat ja minulla oli eräs idea mielessä pitsisukkiin. Siitä se sitten oikeastaan lähti ja aloin suunnitella Suvituuli-sukkia. Koska Suvituuli tuubihuivin pitsiosio ei välttämättä ole helpoimmasta päästä, halusin sukista muutoin suht koht helpot. Niinpä varteen tuli eri värillä pitsiosuus ja muuten sukat ovat toisella värillä. Näin myös pitsikuvio erottuu paremmin sukista.


Ohje löytyy

Ravelrystä

Verkkokaupasta

Lankajengistä (pian, jos ei ole jo!)

Ohjeessa on kaksi kokoa, lasten (26-28) ja aikuisten noin 38-39 koko. Pienemmällä koolla saa sukat aina noin kokoon 33 asti, kun neuloo jalkaosaa sopivan pituiseksi ja isommalla koolla saa myös noin 40 koon sukat. Se on hyvää näissä sileissä sukissa että kokoa voi muokata omaan jalkaan sopivaksi. Ohje on myös alennuksessa 15.4 asti. 


Mutta koska ainahan se takatalvi myös tulee, niin yksi sukkaohje paksummalle langalle on tulossa myös huhtikuussa. "Joudun" julkaisemaan ne nyt keväällä, koska annoin nimeksi niille Kevätkissasukat joten tuntuisi vähän hassulta julkaista ne esimerkiksi kesällä tai syksyllä. Ensi kevääseen en myöskään aio odottaa niiden julkaisua :D Joten vielä yksi ohje myös paksummalle langalle ja ne onkin suunniteltu erityisesti paksummalle pohkeelle, kun tuntuu, että sellaisia aina halutaan. 

Neulo vaikka molemmat: tuubihuivi ja sukat. Suvituuli tuubihuivin ohjeen löydät myös yllämainituista paikoista vaikkapa täältä .
 

Joko sinua houkuttaa ohuemmat langat? 

2 kommenttia:

  1. Näistä tuli kyllä todella kauniit sukat!🥰🥰Ja houkuttaishan se ohuempi lanka jo kovasti, mutta ehkä teen vielä hetken huiveja tai sitten molempia🤭

    VastaaPoista