keskiviikko 13. toukokuuta 2020

3 asiaa, jotka haluaisin oppia

Toisaalta nämä poikkeusolot ovat olleet myös hyvää itsetutkiskelun aikaa, jos siis sellaista on ehtinyt tekemään. Moni on varmasti miettinyt omaa elämäänsä jollain tasoilla ja ehkä jokunen on saattanut opetella uusia taitojakin tai jopa suorittaa jotain kurssejakin. Alussa itselläkin saattoi olla suuret suunnitelmat, mutta aika nopeasti ne suuret suunnitelmat vaihtui pienempiin asioihin. :D
Olen hetkittäin potenut tylsyyttä näinä aikoina, mutta toisaalta olen myös sen myötä tehnyt sellaisia asioita, joita en olisi välttämättä normaalioloissa tehnyt. Tämän myötä aloin miettiä, että mitä asioita haluaisin oppia tai tehdä jatkossakin.Varmasti näitä asioita on enemmänkin, mutta nostan nyt esiin kolme asiaa, sillä nämä ovat olleet mielessä jo jonkin aikaa.


** Haluaisin maalata. Siis minä, joka olen antiaskartelija ja kuvaamataidon numerokin oli varmaan jotain perusseiskaa tai peruskasia yläasteella. En ole koskaan pitänyt itseäni mitenkään taiteellisena ja siksi tämä onkin itselleni ennenkuulumatonta. Olen alkanut miettiä, että mistä saisin nopeasti pienet maalaustarvikkeet. Olen siis jo ennen näitä poikkeusoloja miettinyt maalaamista, sillä näin jossain kaupassa maalaustarvikkeita ja siitä se idea sitten lähti. En ole vielä hankkinut mitään tarvikkeita, sillä en haluaisi hankkia mitään turhaa ja jos tämä onkin joku hetkittäin päähänpisto. :D Uusi strategiani on siis, että mietin näitä asioita ainakin kuukauden ja sitten ehkä hankin, jos olen vielä silloin samaa mieltä :D 

** Haluaisin tehdä makrameeta. Tämän kyllä ajattelin ehkä toteuttaakin tänä vuonna. Olen nyt jo pidempään haaveillut makrameesta, että tämä on pakko laittaa toteutukseenkin jossain vaiheessa. En vain ehkä oikein tiedä, että mistä aloittaisin tai että mikä olisi helppo aloittelijoille. Olen miljoonasti jo googletellut helppoja makrameetöitä mutta vielä en ole rohjennut tilaamaan lankoja tai tekemään mitään asian eteen. Tässäkin haluan noudattaa edellistä kohtaa, että haluan olla varma, että teen makrameen loppuun, enkä tilata mitään mikä jää pyörimään nurkkiin.



** Haluaisin oppia ompelemaan kunnolla. Olen ollut aina jotenkin enemmän lankaihminen kuin ompelukoneihminen. Täälläkin olen monesti maininnut, että en ole ompelukoneen kanssa paras kaveri, mutta haluaisin olla. Haluaisin kuitenkin osata ommella kunnolla sekä tehdä vaatteita, ainakin lapselle. Olen siinä uskossa, että lapsen vaatteiden tekeminen on helpompaa kuin aikuisen :D Jollain tasolla ompelukoneen vakituinen paikka varjostaa tätä halua. En nimittäin aina jaksaisi olla siirtelemässä konetta, kankaita, kaavoja ja kaikkea muuta ompeluun liittyvää. Toisaalta, vaikka ompelukoneella olisi vakituinen paikka, niin ompelisinko enemmän? Ihastelen kangaskaupoissa aina kaikkia kankaita, ja välillä sorrun ostamaankin niitä. Olisi ihana ommella uniikkeja vaatteita. Tällä hetkellä olen myös saanut päähän, että haluan ommella hiusdonitsin. Näin nimittäin taannoin Käsityökekkereiden sivuilla helpon ohjeen hiusdonitsista. Lisäksi tähän voisi käyttää kierrätyskankaita esimerkiksi jonkin pieneksi jääneen paidan tms. Ompelutyölistalla olisi myös ne trikoopipot. Pitäisikö siis antaa vain mahdollisuus ompelulle?


(Kuvituksena helpot pinkki-valkoraidalliset villasukat, jotka valmistuivat viime (?) kuussa sekä myös ihania fariinicookieita, joita olen taas tehnyt viime aikoina aivan liikaa.)

Mitä sinä haluaisit oppia tällä hetkellä?


2 kommenttia:

  1. Minä aloitin uudelleen käsityöharrastukseni äidiksi tultuani ja nimenomaan ompelulla. Harmikseni en vieläkään ole oikein sinut ompelukoneen kanssa. En ole ompelussa niin hyvä (en tosin ole yhtä paljon aikaa siihen käyttänyt kuin neulomiseen). Lisäksi siinä ärsyttää koneiden nostelu pöydälle ja takaisin kaappiin, kankaiden levittely, mutta erityisesti kaavojen jäljentäminen ja leikkaaminen. Silti aina vaan välillä yritän uudestaan ja haluaisin innostua ompelusta enemmänkin. Nykyään en enää tee lapsille vaan itselleni, mutta aloitin juuri lapsille ompelusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiva kuulla :) minuakin myös vähän ärsyttää nuo kaikki luettelemasi asiat. Pitäis olla edes jokin oma pieni ompelupiste jossa ei tarvis siirtää konetta. Siltikin tosin kaavoja pitäisi siirrellä ja piirrellä. Vaikka oon miettinyt että jos jaksottais kaavatyötä silleen että yhtenä iltana piirtäis kaavat ja sitten seuraavalla kerralla jotain toista, vähän niinku pikkuhiljaa tavoitteeseen :D

      Poista