sunnuntai 3. toukokuuta 2020

Huhtikuun kulutus: kuinka paljon valmistui käsitöitä

Nyt on taas vuorossa huhtikuun kulutus. Huhtikuu tuntui samalla kertaa pitkältä ja lyhyeltä ja joukkoon mahtui sekä pääsiäinen että tietenkin vappuaatto. Vuoden lopussa on muuten kiva tarkastella, että vaikuttiko tämä korona-aika käsitöiden valmistumiseen enemmän kuin muuten. Onko käsitöitä siis tehty enemmän keväällä vai tulevana syksynä, no sen näemme vasta sitten vuoden lopussa.

(Ja näitä ihania keksejä olen tehnyt nyt korona-aikana ihan liikaa...)

Ostetut langat:
Kaupunkilankakerät: 300 g (tähän en ole laskenut arvontapalkintoa, sillä sehän ei tule omaan käyttööni)
Novita puolen kilon lankapussi: 500 g

Yhteensä: 800 g

Valmiit työt: 
Villapaita: 512 g
Keltaiset nilkkasukat: 40 g
Lapsen pipo Isovelilangasta: 81 g
Puuvillalangasta tehty pussukka: 51 g
April socks: 111 g
Lehtisateessa tuubihuivi: 64 g
Keltaraitasukat: 95 g
Lapsen multiraitasukat: 72 g
Vesimelonisukat: 116 g
Nilkkasukat: 65 g

 Yhteensä: 1207 g

Tulihan sitä kuitenkin näinkin paljon valmiiksi käsitöitä huhtikuussa ja vieläpä muitakin kuin villasukkia. Villapaidan valmiiksi tekeminen oli kyllä isoin projekti huhtikuussa ja se toi kulutukseen huomattavan suuren piikin. Liekö sen ansiosta sitten pääsin kulutuksessa yli kilon ja reilusti yli ostettujen lankojen. Villasukkia tuli tietenkin tehty, mutta olen yllättynyt, että  sain tehtyä myös muitakin kuten lapsen pipon, tuubihuivin ja pussukan. Enää ei voine puhua mistään villasukka-ahdistuksesta, sillä villasukkia valmistui kuitenkin 6 kpl. Kokonaisuudessaan huhtikuu oli kyllä mielenkiintoinen, eikä niinkään tunteiden vaihtelevuuden takia, vaan myös käsitöissä kokeiltujen asioiden vuoksi. Huhtikuussa tein mm. ensimmäiset villasukat itse suunnitteleman ohjeen mukaan, pussukan ilman ohjetta / oman ohjeen mukaan sekä lapsen villasukat uudella resorilla. En muuten malta, että pääsisin näitä esittelemään myös bloginkin puolella. Huhtikuu oli siis kaikin puolin uusien asioiden kuukausi!

Nyt tuntuu, että toukokuu tulee olemaan lyhyt ja menemään nopeasti, mutta eniten odotan toukokuulta kuitenkin kesäisiä käsitöitä ja kesäisiä villasukkia. Odotan myös, että saan sukkalaatikon kesä- ja heinäkuun villasukat ainakin alkuun, jollei tehtyäkin. 

Toukokuu, I am ready for you! Mitä sinä odotat toukokuulta?


2 kommenttia:

  1. Miten ihmeessä ehdit noin paljon neuloa? Joko olen hirmuisen hidas tai sitten en vain neulo niin paljon, mutta hyvä jos kolme kiloa saan kulutettua lankaa vuodessa (valmiisiin töihin)! Ja sinulla menee jo kuukaudessa yli kilo. Huh! Nostan hattua, kun olet noin ahkera!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä oikein aina itsekään tiedä :D Villapaitaan kului puoli kiloa ja en olisi ilman sitä päässyt kyllä yli kilon kulutukseen. Neulon myös oikeastaan aina kun esim. katon tv:tä. Neulon myös aika helppoja juttuja, näissä ei oikeastaan ole kuin 3 työtä sellaista, joissa on pitsiä tai palmikkoa (jos ne nyt voi laskea vaikeammiksi), muut on oikeastaan aika helppoa villasukkaa tai perus oikeaa koko ajan.

      Poista