lauantai 5. syyskuuta 2020

Vauvan pienet valepalmikkosukat

Nämä tulivat jo tehtyä talvella tai keväällä, mutta julkaistaan nämä nyt täällä blogin puolellakin. Parempi myöhään kait kuin ei milloinkaan ? :D Neuloin nämä sen vauvan unipussihaasteen jämälangoista ja mielestäni näistä tuli ihan kivat. Jonkin verran olen saanut kyselyitä siitä vauvan unipussin ohjeesta. Sitä ohjetta ei kait enää löydy netistä ja minullakaan ei sitä valitettavasti ole. Taisin neuloa sen siten, etten tulostanut ollenkaan, kun se oli niin helppo. Tästä tosin nyt oppineena: kivat ohjeet täytyy tulostaa, koska ne voi poistua netistä.
 
Tämä taisi olla ensimmäinen kerta, kun tein vauvan valepalmikkosukkia. Viime kesänä taisin olla koukussa valepalmikkomalliin, mutta tänä vuonna tein vasta ensimmäistä kertaa vauvalle niitä. Näissä on muuten sekin hyvä puoli, että valepalmikon ansiosta sukat ovat kivan napakat ja pysyvät vauvankin jalassa hyvin.



Lanka: Novita Nordic Wool
Puikot: 3,5
Menekki: noin 20-30 g
Koko: Vastasyntynyt

Aluksi loin puikoille 30 silmukkaa ja jaoin ne neljälle puikoille. Ei ole väliä, millä puikoilla on enemmän silmukoita. Silmukoiden määrä pitää olla siis jaollinen viidellä. Palaan lähes koko ajan tänne parittoman rasan sivuille, jossa on villasukkien eri resorimalleja. Ja sieltä myös otin tämän valepalmikkomallin. Tein resoria noin 5-7 cm ja tämä määräytyi oikeastaan lankojen riittävyyden perusteella. Näissä en neulonut mitään sen kummempia kommervenkkejä, vaan ihan tavallisen kantapään ja kärkikavennukset. Valepalmikkoa jatketaan 2. ja 3. puikoilla kantapään jälkeen. Todennäköisesti nämä menevät jonnekin vauvan villasukkakeräykseen, sillä meillä ei ole näille tarvetta. Olisi aika ihanaa, jos jokainen vauva saisi aina pienet villasukat synnäriltä muistoksi (ja käyttöön toki).
 
Valepalmikolla saa kyllä kivan pienen twistin sukkiin. Viime vuonna taisin neuloa ensimmäiset aikuisen valepalmikkosukat ja nyt en ole hetkeen neulonut mitään valepalmikoista. Valepalmikkojen etukin on muuten se, ettei tarvita mitään ylimääräistä puikkoa tai palmikkopuikkoa, kuten palmikoiden tekemisessä. Itse tykkään muuten valepalmikoista ilman reikää ja näissäkin sukissa tein valepalmikon siten, ettei reikää muodostu. Tämäkin muuten on vissiin sellainen asia, mikä jakaa neulojat. :D

Tykkäätkö valepalmikoista ilman reikää vai reiällä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti