torstai 18. helmikuuta 2021

Neulemaraton: Loistokikka palmikkosukissa

Tänään vuorossa on loistokikka neulomiseen. Näitä on varmasti useampia, mutta ajattelin kertoa yhden kivan vinkin. Se on vinkki palmikoiden neulomiseen. Tämän keksin, kun neuloin palmikkosukkia. 


 (Kuvassa näkyvien sukkien ohje myynnissä mm. täällä)

Tämä vinkki on nyt ensisijaisesti vinkki sukkapuikoilla neuloville, ei siis looppausta harrastaville. Villasukkien neulomisessa joskus kuviot eivät mene tasan puikkojen silmukkamäärään. Sen sijasta että olisin taiteillut neljällä puikolla ja lisäksi vielä palmikkopuikoilla, päätin laittaa koko palmikkokuvion yhdelle puikoille. Eli neuloin palmikkosukat kolmella puikolla (2. ja 3. puikkojen silmukat olivat siis yhdellä puikolla). Lisäksi samassa yhteydessä hokasin myös, että palmikkopuikkoa ei tarvitse välttämättä käyttää. Tämä tuntui jotenkin luontevalta, kun palmikko tuli reunaan ja jonkinlaista taiteilua olisi ollut ylimääräisen puikon kanssa. 

Kokeilin myös,  että pystyikö palmikkoa neuloa ilman ylimääräistä puikkoa palmikolle. Tämä on kyllä mahdollisesti vaikeampi selittää, mutta yritetään. Mikäli et omista palmikkopuikkoa tai yhtä ylimääräistä puikkoa ei ole lähettyvillä, niin painoin kahta silmukkaa tiukasti puikkoa tms vasten, jotta ne eivät pääse purkautumaan.  Kun silmukat otetaan ylimääräiselle puikolle palmikkoa tehdessä, painoin kahta silmukkaa tiukasti puikkoa vasten niin, etteivät purkautuneet. Neuloin 2 s ja neuloin sen jälkeen nämä "irrallaan olevat silmukat" äkkiä takaisin puikoille :D Toinen vaihtoehto on siirtää 2 s esimerkiksi hammastikulle odottamaan, jos ylimääräistä puikkoa ei ole tarjolla :D

Tämä ei kyllä toimi monimutkaisissa palmikoissa tai usean silmukan palmikoissa, mutta ainakin sellaisessa perinteissä neljän silmukan palmikossa toimi suhteellisen hyvin. 

Mikä sinun kikkakolmosesi on neulomisessa?

4 kommenttia:

  1. Olen kuullut, että palmikot voi todella neuloa ilman palmikkopuikkoa, mutta vielä en ole uskaltautunut kokeilemaan :D Tiukalla käsialalla silmukat tuntuvat lähtevän litomaan aika nopeasti, varsinkin jos on jokin liukas lanka käytössä (merino tai vastaava). Mutta ehkä jonain päivänä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ollut kuullut mutta kyllä se onnistuu ainakin helpoissa palmikoissa ja joo, hankalampaa tai jopa mahdotonta(?) varmaan tiukalla käsialalla. Itsekin sai olla kyllä aika tarkkana ettei tapahtunut silmukoiden putoamisia. Tiedä sit kumpi on helpompaa: suosiolla palmikkopuikko vai tarkkana olo... :D

      Poista
  2. Sukkapuikoilla neuloessa neulon aina vain kolmella puikolla. On jotenkin nopsempaakin kun ei ole ihan koko ajan puikonvaihtoa.
    Palmikoissa käytän apupuikkoa = helpompi ja varmempi tapa. Ilman apupuikkoa tahtoo tulla sähellystä silmukoiden kanssa, olen siis kokeillut useammankin kerran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä siinä saa tarkkana olla ilman apupuikkoa! :)

      Poista