tiistai 6. joulukuuta 2022

Joulukalenteri luukku 6: Valion jäätelö lakka-kinuskikrokantti

Blogin joulukalenteri jatkuu luukulla numero 6. Tänään on itsenäisyyspäivä ja hyvä syy herkutella vaikkapa jäätelöllä. 

Kaupassa on ollut myös mm. riisipuurojäätelöä, mikä herätti kyllä kiinnostukseni, mutta en vielä uskaltanut ostaa sitä testiin. Mutta tällaisen kinuski-lakkajäätelön bongasin Valiolta. Tykkään Valion jäätelöistä, ja kiva, että palasi takaisin jäätelönvalmistukseen. Vaikka Valion jäätelöpurkit ovatkin pieniä, niin silti niitä tulee ostettua aina välillä. (No varmaan sen mokkapalajäätelön takia :P ) 


Tämä oli mielenkiintoinen makuyhdistelmä. Olen tykännyt aina kinuskijäätelöistä ja se Kreisi Kinuski olikin ykkössuosikki ennen mokkapalajäätelöä. Tässä jäätelössä on hyvin kinuskinmakua ja lakkakin maistuu. Mutta kieltämättä ensimmäinen maku lakasta oli mielenkiintoinen ja vähän erikoinen kuin mitä odotti. Toisaalta, ei ollut sinänsä mitään odotuksia, mutta erikoiselta se maistui ensin. Tämä makuyhdistelmä oli ihan toimiva kokonaisuus ja ensimmäisten lusikallisten jälkeen erikoiseen makuun tottui tai sitten se ei maistunut enää niin erikoiselta. Mielenkiintoisia oli myös kinuskikrokantit eli sellaiset kinuskipalat jäätelössä. Olin jotenkin varma, että ne olisi lakkoja, mutta olivat kinuskipaloja. Eivätkä sellaisia perinteisiä kinuskipaloja vaan nimenomaan krokanttimaisia paloja.

Mutta all in all, 4/5. Ei voita edelleenkään mokkapalajäätelöä, mutta yllättävän hyvä erikoisesta yhdistelmästä huolimatta. Plussaa laktoosittomuudesta, Valiolla tosin kaikki nämä jäätelöt taitavat ollakin laktoosittomia tai ainakin vähälaktoosisia. Näitä purkkeja kun katsoo niin hyvin saisi ideoita raitasukkiin :D Tulisikohan joskus Novita x jäätelö sukkalehti :D 

Oletko sinä maistanut lakka-kinuskikrokantti -jäätelöä? Uskaltaisitko maistaa riisipuurojäätelöä?

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen tuttavuus ja hyvä kun on laktoositon - niitä ei ole paljoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolmen kaverin jäätelöt taitavat olla kaikki laktoosittomia ja Valiollakin suurin osa (osa kait vähälaktoosisia). Mielenkiintoinen yhdistelmä tosiaan!

      Poista