tiistai 20. joulukuuta 2022

Joulukalenteri luukku 20: Kirja neulomisesta

Tämän päivän luukusta ilmestyy kirja neulomisesta. Elämä on täynnä sattumuksia, kun oikein alkaa miettiä. Olin nimittäin nähnyt tämän kirjan jonkun IG-stooreissa ja sitten jossain vaiheessa menin etsimään kirjaa äänikirjapalvelusta. Enhän mä enää silloin muistanut sitä kirjan nimeä tai kirjoittajaa ja en siksi löytänyt sitä. Noh, ajattelin, että elämä on ja ehkäpä muistan sen myöhemmin sitten. Iloinen yllätys oli, että kustantamolta otettiin yhteyttä ja kysyttiin, että haluaisinko tutustua kirjaan. Todellakin, koska kirja oli ollut aiemmin jo mielessä. 


Karin Erlandsson: Sininen lanka - mitä tiedän neulomisesta

Jossain vaiheessa kerroin, että yritän aina aamuisin lukea muutaman sivun ennen aamutoimia tai töihin hyppäämistä. Noh, se sitten jäi jonnekin, enkä enää ole muistanut sitä tehdä. Tämän kirjan myötä aloin jatkamaan sitä perinnettä ja lukemaan muutaman sivun aina aamuisin. Tämä kirja on kirja neulomisesta ja käsittelee neulomisen rikasta kulttuurihistoriaa ja pohtii, mitä neulominen on merkinnyt ja yhä merkitsee meille. Erittäin mielenkiintoinen kirja ja helppo lukuinen. Kirja mahtuu myös arkilaukkuun ja niinpä sitä voi lukea vaikka päivittäisillä työmatkoilla. Tykkäsin todella paljon kirjasta ja oli kiva lukea neulomisesta. En tiedä, saako tästä muut ihmiset kuin neulojat mitään irti. Ehkä, ehkä ei. Riippuu varmaan ihmisestä. Ehkä jonkinlainen pieni kiinnostus neulomiseen kannattaa olla kirjaa lukiessa. Moni neuloja voi ehkä myös samaistua kirjassa oleviin neulemietteisiin, pelkkää historiaa tämä kirja ei siis ole. 

Tämä on myös kiva kirja joulun aikaan ja kiva hyvän mielen kirja! 

Oletko sinä jo lukenut tämän kirjan? Haluaisitko lukea? Kirja löytyy myös äänikirjapalveluista ja ehkäpä löytyy myös kirjastoista.

4 kommenttia:

  1. Minulla on tuon kirjan ruotsinkielinen versio juuri menossa ja nyt oikeana esinekirjana. Löytyy kyllä kirjastosta. Suomenkieliseen oli pidempi jono, ruotsinkielisen sain nopeammin. Paljon on tuttua juttua; langoista ja puikoista ja eri pintaneuleista. Historiaosiot ovat mielenkiintoisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että se löytyy kirjastosta. Joo, mielenkiintoinen oli :)

      Poista
  2. En ole vielä lukenut, mutta myös nähnyt jonkun tästä kirjoittavan aikaisemmin. Ja myös ajatellut, että pitääpä tutustua, mutta niin vain jäänyt🙄t. Irkku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki aikanaan! Onneksi tämäkään kirja ei vanhene! :)

      Poista