lauantai 4. maaliskuuta 2023

Helmikuun keskeneräiset

Helmikuulle en odottanut näiden keskeneräisten valmistumista. Listalta on purettu yksi työ ensimmäisestä Fazer-lehdestä. En halunnut roikottaa sitä mukana, kun se tuskin etenee lähiaikoina. Teen sen joskus myöhemmin. Helmikuu on ollut yllätyksellinen neuletöiden suhteen. On tullut yllättäviä projekteja, joita on halunnut toteuttaa ja niiden aika on vienyt aikaa näiltä keskeneräisiltä.

** Alsta -liivi

** Suuri Käsityö Niina Laitisen parhaat lehdestä on kesken Vadelmavene. Tämän purkamista olen miettinyt ja saattaapi olla, että puran sen jossain vaiheessa. 

** Sari Nordlundin Laulu huivi

** Fazer II -lehdestä 4. pari

** Lapsen sukat joulukalenterivyyhdistä. Tätä on neulottu, mutta ei vielä valmis.

** Miehen lapaset Drops Nordista. Odottaa toista lapasta.

** Innostu uudesta Jonsukat -kirjasta yksi malli. Odottaa toista paria.

Listalta on joutanut purkuun muutamat työt ja valmistuneitakin on ja lisäksi saattaa olla omia suunnitelmia puikoilla. Ainakin tuntuu, että lista on pienentynyt. Sari Nordlundin Laulu huivia katselin taas, että pitäisikö purkaa, mutta en vieläkään halunnut sitä purkaa. Siitä tulee kaunis, kun sen saisi vaan neulottua. Vaikka se on aika alkutekijöissä ja purkaminen ei haittaisi ja voisi vaihtaa lankaakin, mutta en halunnut purkaa. Sarilla on kyllä kauniita malleja, mutta ovat myös hyvin ohjeesta seurattavia.

Valmistuiko sinulla helmikuussa keskeneräisiä?

PS: Muista mun verkkokaupan alennukset kaikkiin setteihin ja e-kirjoihin (mm. kuvassa näkyvät mallit) koodilla AVAJAIS

Klikkaa tänne: https://holvi.com/shop/sweetsandsocks/

2 kommenttia:

  1. Minulta valmistui helmikuussa vain yksi sukkapari (aloitettu tammikuussa) ja yksi huivi (aloitettu kesällä -22). Isokokoinen huivi (aloitettu tammikuussa) ei valmistunut, vaikka olin toivonut. Sitä pitää nyt takoa, koska on menossa lahjaksi merkkipäivän johdosta, joka oli jo viime kesänä. On sellainen takamatkalla oleva olo. Ehkä se tästä vielä kirkastuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä keskeneräisiin! Se on kyllä kiva tunne, kun jokin keskeneräinen valmistuu :)

      Poista