perjantai 3. marraskuuta 2023

Lokakuun keskeneräiset

Lokakuussa sain vihdoin valmiiksi erään yhteisneulontalapasen, jossa toinen lapanen oli jäänyt roikkumaan. Sen neulominen vaati vain yhden pitkän automatkan, että tuli valmiiksi. Se on kyllä kiva tunne, kun saa keskeneräisiä valmiiksi - varsinkin tällaisia yksinäisiä pareja. Muuten lokakuu taisi olla aika lapaspainotteinen ja urakoin lapasia ihan toden teolla. Haluan nimittäin eräistä tietyistä keristä eroon ja tilaa lankalaatikkoon. Onneksi on neulehyväntekeväisyyskeräykset, jonne voi laittaa myös lapasia. Lokakuussa tuli neulottua vain omia sukkamalleja - eikä kovin paljon muita ylimääräisiä sukkia. En ainakaan muista, että olisin neulonut jotain muita sukkia. Lokakuun sukkapari sukkalaatikkohaasteessakin jäi neulomatta.

Vielä on kyllä sellaisia ikuisuuskeskeneräisiä jäljellä. Taidan listata ne tähän alle, niin muistuu itsellekin mieleen. 

Lapsen kummitussukkien ohje löytyy mm. omasta verkkokaupasta.

** Alsta neuleliivi. Voihan Alsta! Tämä on jäänyt roikkumaan vuodelta 2020 tai jotain ja on oikeastaan siinä vaiheessa että pitäisi aloittaa pääntie. Koska en ole varma, että saanko siitä siistiä  ja miten se ylipäätään pitää tehdä, niin olen katsonut paremmaksi olla tekemättä ollenkaan :D No ei mutta, vähän kyllä ahdistaa tämän tilanne. Olen kyllä mielessä ajatellut ottaa sille jonkin ajan, jolloin jatkan sen tekemistä. Aikaa se nimittäin vaatiikin, vaikka varmasti sen loppuun neulominen tapahtuu nopeastikin. Tällainen näpertäminen ei ole oma juttuni vaikka neulonkin kait suht nopeasti. 


Sandra lapsen röyhelösukat ainakin neuloo helposti eivätkä ne jäisi keskeneräisiksi. Ohje täältä: verkkokauppaan

** Doris sukka Fazer x Novita lehdestä. Voihan Doris! Tämä on hautautunut jonnekin keskeneräislaatikon pohjalle, enkä aina muista sitä itsekään. Vielä sen voisi nimittäin purkaakin, kun sukka on vasta ensimmäisessä sukassa. Tämä taas puolestaan vaatii ohjeesta seuraamisen aika tarkalleen eikä sitä jaksa neuloa esim. illalla, jolloin haluaa neuloa vain jotain helppoa, jota ei tarvitse seurata ohjeesta. Mulla oli jokin tavoite, että olisin neulonut toisestakin Fazer-lehdestä jonkin tietyn määrän (5 kpl) mutta eipä se taitanut ainakaan tänä vuonna toteutua. Onneksi näitä voi neuloa milloin vain ja nyt onkin taas näkynyt neulesomessa näitä Fazer-malleja. Tämä taitaa päätyä purkuun, mutta en vielä ole siitä täysin varma. 

** Marimekko-lapanen. Aloitin joskus pari vuotta (?) sitten marimekon unikkolapaset (ei ne, mitkä vaativat tikapuutekniikan vaan joku toinen malli). Kaavio oli jostain netin kätköistä ja en tiedä enää onko se enää edes jäljellä missään. Toinen lapanen pitäisi tehdä samalla mallilla, mutta tämäkin vaatii sen, että kaaviota on seurattava tarkalleen kerros kerrokselta. Lisäksi lapanen on itselle pienehkö, niin en tiedä kenelle nämä edes tulisi. Vaikka kyllä yleensä saajat löytyy lapasille. Lähinnä mietityttää myös, että kohta mulla ei ole enää sitä samaa pinkkiä, jota on ensimmäisessä lapasessa. :D


Sobra-sukat ovat oiva malli jämälangoille: verkkokauppaan

Tähän hetkeen en muista, että ikuisuuskeskeneräisiä olisi tämän enempää. Miehen lapanen odottelee myös toista paria, mutta sen voi neuloa ilman ohjettakin, niin luulisi, että saan sen valmiiksi tänä vuonna. Omia huivimalleja on myös kesken, mutta ne pitää katsoa huivi huivilta, että puranko vai jatkanko. Jostain syystä se huivi-innostus loppui kuin seinään tänä syksynä :D Tästä listasta on onneksi poistunut Sari Nordlundin Laulu huivi ja yhteisneulontalapanen.

Tässäpä näitä ikuisuuskeskeneräisiä lueteltuna. Mikä on sinun vanhin neuletyö, joka on kesken? Itsellä se taitaa olla tuo Alsta vuodelta 2020. 

4 kommenttia:

  1. Eihän tuo Alsta ole vielä vanhakaan. Ikiufojen ongelma on, että ei enää muista mitä pitäisi tehdä, ohje hukassa ja joka tapauksessa vaikea saada samanlaista neulekäsialaa kuin silloin joskus.
    Minullakin on ufoja, mutta vanhin niistä on vuodelta 2008!! Kyseessä on virkattu kassi, josta puuttuvat vain kahvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ehkä ei, ahdistaa sen tilanne siltikin, kun siihen varattuja lankoja ei voi käyttää muihinkaan. :D Ehkä tuollaisia ikiufoja ei minulla taida ollakaan paitsi joku keskenjäänyt virkattu jalkapallo, jossa ne palat ovat ties missä ja varmaan osa paloista jo tehty johonkin muuhun eli tuo ei näe päivänvaloa tuskin koskaan. Sekin on varmaan vuodelta 2017 tjsp.

      Toisaalta täytyy ottaa huomioon etten oikeastaan neulonut ennen vuotta 2016 aktiivisesti ollenkaan, jotain pieniä, satunnaisesti olen neulonut aina, välillä enemmän ja välillä vähemmän, muttei tällaista "pysyvä diagnoosi: neuloosi -tilaa" ole ollut aiemmin :D

      Poista
  2. Hyvää pyhäinpäivää!
    Oletko neulonut mitään halloween-aiheisia juttuja? Olisi kiva saada vinkkiä sellaisista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja mukavaa viikonloppua myös sinne! En taida olla, ainoastaan nuo Ghostie sukat taitavat olla ainoat mikä nyt liittyisi Halloweeniin.

      Poista