sunnuntai 5. marraskuuta 2023

Neuleohje: Polkuni mun -palmikkopipo

Nyt on tullut tavaksi nimetä kaikki pipomallit polkutyyppisesti. Sinänsä se tuottaa vähän jo vaikeuksia, koska vaihtoehtoja ei ole paljon. Lisäksi Polku on aika suosittu neuleohjeen nimi, ja niitä on muillakin, mutta en ole antanut sen haitata. Keväällä oli fiilis, että palmikkopipokiintiö on nyt täynnä, mutta jostain syystä kuitenkin ajaudun niiden luokse aina. :D Joten vielä yksi palmikkopipo tälle syksylle ja tulevaan talveen. 


Polkuni mun palmikkopipo löytyy:

Ravelrystä

Verkkokaupastani

Lankajengistä


Tässä ohjeessa on yksi koko ja se on noin 50-55 cm päänympärykselle. Tosin tämä riippuu käsialastakin, että minkäkokoinen piposta tulee. Ensimmäisen palmikkopipo-ohjeen julkaisin näihin samoihin aikoihin vuonna 2021 ja sen pipon kuvauksista tulee aina mieleen flunssa. :D Välillä sitä täytyy uhrautua neulesuunnittelun nimissä ja olla liian vähissä vaatteissa ulkona ja se oli noiden kuvauksien tuloksena. :D Tällä kertaa en ottanut riskiä lähteä kuvaamaan pipoa päässäni, vaikka kuvat olisivat olleet tietenkin parempia, kun on pipo käytössä kuvissa. Polkuni mun palmikkopipo on helpohko pipo, joka sopii kaikille neulojille. Palmikonkiertoja on jonkin verran, mutta ne ovat suht säännölliset, ja oppii muistamaan ehkä ulkoakin. 

Ensimmäisen palmikkopipon jälkeen on tullut myös Polkuja pitkin palmikkopipo, josta löytyy myös useampi koko. Katso myös muut palmikkopipot verkkokaupasta.

Pipokelit ovat jo täällä. Joko sulla on pipo puikoilla? 

PS: Sukkasuhinat päättyvät tänään, joten vielä on viimeinen tilaisuus hyödyntää alennukset valituissa malleissa. Klikkaa Lankajengiin !

2 kommenttia:

  1. Yritän juuri väsätä pipoa. Lanka on Katian Peru-lankaa, joka on paksumpaa kuin Isoveli, eli 100 g = 106 m. Katsotaan miten onnistuu. Palmikkopipot ovat kivan näköisiä.

    VastaaPoista
  2. Palmikkopipot on kivoja, siksi löytää itsensä aina niiden luota :) Toivottavasti onnistuu!

    VastaaPoista