keskiviikko 8. marraskuuta 2023

Neuleohje: Koko perheen mistelisukat - helppo kirjoneule aloittelijoille

Halusin tälle vuodelle suunnitella yhdet joulusukat ja vieläpä sellaisen, jossa olisi monta kokoa. Vähän niinkuin koko perheelle - kuului siihen perheeseen sitten ketä tahansa. Lisäksi mallin pitää olla helppo kirjoneule, joka sopii myös aloittelijoille. Näistä lähtökohdista syntyi mistelisukat. Tässä neuleohjeessa on neljä eri kokoa, ja jalkaosaa voi vielä lisäksi neuloa saajan jalan koon mukaan, eli kattaa koot vielä mainittujen kokojen ympäriltä. Varteen on siis neljä leveyttä / kokoa. 

Mallisukat ovat noin kokoa: 24/25, 28/29, 39/40 ja 42/43. Lisäksi halusin testata vähän eri väriyhdistelmiä ja neuloa sukat erivärisiksi. Sukat voi tietenkin neuloa saajan lempivärillä tai sitten joulun väreillä.



Ohje löytyy taas tunnetusti:

Ravelrystä

Verkkokaupasta

Lankajengistä

Tämä neuleohje on helppo kirjoneuleohje ja se sopii myös aloittelijoille. Lankoja ei välttämättä tarvitse sitoa, sillä langanjuoksut ovat niin lyhyet. Tarkkana toki kannattaa olla kuvion kanssa, mutta mikään vaikea se ei ole. Lisäksi pienen twistin sukkiin saa, kun neuloo mistelit toiseen sukkaan toisinpäin ja toiseen toisiin. Ohjeessa on kaaviot molempiin misteleihin. Ohje on alennuksessa ensi viikon kässämessujen alkuun asti eli 16.11. asti.

Joko sinulla on joulusukat puikoilla? 

4 kommenttia:

  1. Näistä tuli kyllä kivat mistelisukat!👍😍Jännityksellä odotin, minkälaiset olit suunnitellut, kun meinasin nimetä omanikin mistelisukiksi. Onneksi huomasin sitten ilmoituksesi näistä instassa👍 Ja kiva kun on eri koot huomioitu👌😊t. Irkku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Se on välillä vähän "great minds think alike" ja täten pyrin ajattelemaan jos sattuu joku muu nimetä samoin. Ei niitä samoja nimiä voi oikein välttääkään ja välillä se on sellaista että jotain samaa tulee kahden suunnittelijan välille :D

      Poista
  2. Vau, mistelit :)
    Itsellä ei ole joulusukat puikoilla, mutta joulupaita on. Kammottavaa akryylilankaa jossa on seassa kimalletta. Se vaan oli niin hieno.... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joulupaita on varmasti hieno ja kimallehan kuuluu jouluun. :)

      Poista