Tällaisia asupostauksia tms näkyy aina välillä Instan ja/tai youtuben puolella, niin ajattelin tehdä tällaisen myös blogin puolelle. Neuletyöt rajautuvat nyt lähinnä pipoihin, lapasiin ja huiveihin ja vähän villasukkiin. Näitä käytän päivittäin ja vaihtelen niitä välillä.
Tänä talvena käytin pakkasilla palmikkopipoja. Mun suosikkipalmikkopipo on omasta mallistosta Omalla polulla palmikkopipo eli mun ensimmäinen pipo-ohje. Tästä on jäänyt ylimääräinen kappale ja olen ottanut sen käyttöön ja sitä tuleekin käytettyä pakkasilla joka päivä. Yleensä en raaski käyttää omia malleja, koska jos joskus täytyy ottaa lisää kuvia niin ei olisi kiva ottaa tuotekuvia käytetyistä tuotteista. Yleensä en neulo kuin yhden kappaleen omista malleista, mutta joskus toki neulon kaksi tai useamman. Silloin niitä voi ottaa hyvin käyttöönkin.
Ohje täältä.Lapasista tänä talvena on käytössä olleet Rakkaudella Hennan suunnittelemat Huurre-lapaset. Ne ovat ehkä itselleni vähän isot, joten olen käyttänyt niitä toisien lapasien päällä, mutta hyvin on tuplalapaset lämmittäneet. Niiden lisäksi olen käyttänyt Hennan toisia suunnittelemia lapasia, joiden nimeä en muista. Näistä kummastakaan en löytänyt kuvia enää koneelta. Alakuvassa on viime vuonna neulotut Hennan suunnittelemat lapaset, joita en ole vielä ottanut käyttöön. Tämä on minusta todella kaunis malli.
Pipoista piti vielä mainita, että ei-niin-kovilla pakkasilla käytän yleensä Taikapipoa. Pipo on itse suunniteltu ja on ollut jotenkin tosi kiva. Näitä neuloin myös muutaman kappaleen, niin olen voinut ottaa yhden myös käyttöön. Pipo neulotaan ylhäältä alas eli sitä voi kohtuuhelposti soveltaa oman pään mukaan.
Ohje täältä.
Tällaisia neulomuksia käytän arjessa ja talvella/keväällä. Jos neuloisin paitoja, niin olisi ollut kiva ottaa tähän niitäkin. Kovilla pakkasilla olen kyllä käyttänyt yhtä neulepaitaa, jonka neuloin omasta päästä muutama vuosi sitten. Se ei ole kovin hyvä, mutta on ajanut asiansa eli lämmittänyt ihan hyvin. Eniten käytän pipoja, lapasia ja huiveja. Näitähän toki omissa varastoissa riittää.
Millaisia neulejuttuja sinä käytät arjessa?
PS: Muista vielä tänään voimassa Aurinkoinen sukkien alennus!
No vähän saman suuntaisia neulomuksia täälläkin käytetty, mutta eniten ehkä kuitenkin itse tehtyjä sukkia. Teen itselleni aina merinovillaiset kotisukat ja käytän ne surutta loppuun ja sitten teen uudet👍😁 Toiset, mitä käytän paljon, ovat säärystimet. Olen kotona aina legginseillä ja jos johonkin pääsen käymään, sujautan vain pitkät säärystimet ja pitkän takin päälle ja eikun menoksi. Villatakkia käyttäisin, jos joskus saisin sen valmiiksi😅
VastaaPoistaVillatakit olisi kyllä minullakin käyttövaatteita mutta koen jotenkin etten osaisi niitä neuloa niin ei ole tullut neulottua. Ehkä jonain päivänä.... :)
PoistaHauska postaus käyttöneuleista. Minun vastaava listani on tosi lyhyt: kotona käytän sukkia, muita käyttämiäni neuleita on yhdet sormikkaat. Eli en juuri käytä neuleita, neulon silti - kumma tyyppi!
VastaaPoistaKesää kohden minullakin kyllä vähenee neuleiden käyttämiset kun enää ei voi käyttää pipoja, lapasia, huiveja. Sukkia taidan käyttää vähiten vaikka niitä neulon (ehkä) eniten :D
PoistaNeuleet ovat minulle jokapäiväistä, paitsi kesällä. Silloinkin saappaisiin villasukat.
VastaaPoistaJaloissani on kotioloissa huovutetut töppöset. Lapasina usein dominolapaset. Pipoja käytän, olem kutonut useita eri värisiä Usein ylläni on kotosallakin villapusero, ohut tai paksu.
Innostuin pitkän tauon jälkeen uudelleen neuleista viime syksynä.
Kiva kuulla! Oma tekemiä neuleita on kyllä kiva käyttää!
Poista