perjantai 7. helmikuuta 2020

Puikkoperjantai: helmikuun ensimmäisiä käsityökuulumisia ja superhelppo arkiruokavinkki

Vuoden toinen kuukausi. Tämä viikko on ollut jollain tavalla arkinen eikä oikeastaan mitään sen ihmeempää ole ollut. Vaikka sitähän se elämä oikeastaan on: arkea. Pyrin tekemään jokaisesta päivästä ns. juhlaa, jolloin se arki olisi sitä juhlaa tai ikäänkuin nauttia jokaisesta päivästä täysin. Viikko on ollut ainakin kovin sukkamainen. Nyt on taas sukkamaista menoa, kun kokeilen vähän uusia juttuja sukissa. Sukkien neulomisessa on kuitenkin hyviäkin puolia. Vaikka välillä ei jaksaisi neuloa kahta samanlaista, niin sukkia on kuitenkin kivakin neuloa; ne kun tuntuvat valmistuvat aika nopeasti, jos nyt ei ole mitkään monimutkaiset sukat kyseessä. Helmikuun sukkaparikin on aloitettu ja ne neuloontuivat kyllä aika vauhdilla, en olisi tätä kyllä uskonut! Ehkäpä ensi viikolla pääsisin esittelemään ne jo täällä. Vaikka tunne on, että juurihan esittelin vasta tammikuun sukkaparin. Maaliskuun sukkapariksi voisi ehkä valita vähän monimutkaisemman mallin, ainakin nyt olisi aikaa miettiä niitä.


Tällä hetkellä puikoilla on edelleen villapaita, jonka esittelin viime viikolla. Villapaita ei ole oikeastaan edistynyt pahemmin ollenkaan. En tajua, vaikka tykkään tehdä villapaitaa, mutta jostain syystä en saa sitä vaan eteenpäin. Mutta se alku on aina kait vain vähän hankalaa. Kyllä se tästä! Tällä viikolla on siis tullut neulottua sukkia, sukkia ja sukkia. Ideoita on taas tullut todella paljon sekä blogin suhteen että käsitöidenkin suhteen. Välillä sitä vaan kaipaa tällaista perusviikkoa, jolloin ei mitään sen erityisempää ole tehnyt - käsitöiden saralla siis. Sukkien neulomisen jälkeen huomasin, että kaipaan nyt vähän pidempikestoisia töitä. Ehkä jotain sellaista aivot narikkaan -käsityötä, jossa ei tarvitse ajatella sen koommin ja leffaa tai sarjaakin pystyisi katsomaan samaan aikaan. Toivottavasti viikonloppuna saisin aloitettua jonkin ideoista tai sitten ihan vaan jonkin pidempikestoisen helpon työn.

Tällä kertaa en ajatellut esitellä mitään keskeneräistä työtä - oikeastaan siitä syystä, että ei oikein ole mitään uutta keskeneräistä esiteltävää. Villapaidan esittelin jo viime viikolla, niin en toiseen kertaan sitä aio esitellä :D Mutta sen sijasta ajattelin vinkata aika hyvästä ja helposta arkiruoasta, jota muuten lapsikin syö! En ole täällä pahemmin vinkkaillut ruokia tai reseptejäkään kirjoitellut, ihan vain oikeastaan siitä syystä, etten ole mikään hyvä ruokakuvaaja. Enkä ole oikein kokenut sitä omaksi jutuksi. Ruokaahan nyt tekee toki päivittäin, mutta se ei oikeastaan ole mitenkään erityistä siis sillä tavalla, että sitä kuvaisi tai kirjottaisi reseptejä. Mutta nyt tosiaan harvinainen poikkeus. Tehtiin siis yksi päivä näitä Yhteishyvän tonnikalapyöryköitä ja olivat kyllä ihan paras arkiruoka. Superhelppoa ja hyvää! Ja lapsikin söi, vaikka ei ole kovin paljon syönyt edes tonnikalaa. Luulen, että tästä tuli meidän vakioruoka ruokakalenteriin! En ole itsekään kovin suuri tonnikalan ystävä, mutta yllätyin itsekin, kuinka hyviä nämä olivatkaan. Jotain pientä modifikaatiota tein Yhteishyvän reseptiin, mutta en mitään suurta ja heti tuli muuten mieleen, että näitähän voisi muokata vähän enemmänkin.

Eli jos arkiruoka puuttuu tältä päivältä tai vaikkapa ensi maanantailta, niin kokeile näitä tonnikalapyöryköitä! Nyt mukavaa viikonloppua ja nautitaan! <3

2 kommenttia: