tiistai 21. huhtikuuta 2020

Mitä kuuluu kirjoneuleinnostukselleni?

Tammikuussa hurahdin täysin kirjoneuleisiin, mutta nyt ajattelin vähän läpikäydä kirjoneuleinnostusta tällä hetkellä. Idea tähän postaukseen tuli oikeastaan siitä, kun tajusin, etten hetkeen ole tehnyt mitään kirjoneuletta.


Ei se innostus ole oikeastaan mihinkään kadonnut, on vain tullut ehkä muita ihania asioita siihen rinnalle ja se on jäänyt hieman taka-alalle. Edelleen haaveilen kaikista ihanista kirjoneuletöistä, mutta en ole vielä siinä vaiheessa, että laittaisin vaikeita kirjoneulejuttuja puikoille. Olen kuitenkin tajunnut, että kirjoneuleita on niin paljon erilaisia, että pienikin työ on kirjoneuletta. Ei tarvitse aloittaa sieltä viiden erilaisen langan kirjoneuletyöstä tai villapaidasta, vaan voi jatkaa niitä helppoja kirjoneulesukkia. Niin pitkälle, kun on valmis siirtymään vaikeampiin kirjoneuletöihin :D Kukin tosin tavallaan ja joillekinhan sopii, että aloittaa sieltä vaikeimmista kirjoneuletöistä.



Välillä en vain löydä tarpeeksi helppoja ja kivoja kirjoneulemalleja, niin olen päättänyt suunnitella sitten niitä itse. Vaikka ne eivät ole maailman vaikeimpia tai välttämättä edes niitä kauneimpia, niin silti jatkan suunnittelua edelleen. Mikään ei muuten ole terapeuttisempaa kuin väritellä ruudukkoja :D

Hetkeen en ole myöskään tehnyt kuvassa olevia kirjoneulevillasukkia. Nämä villasukat taisivatkin jäädä tällä hetkellä viimeiseksi kirjoneuletyöksi tästä mallista. Kuvassa näkyvien villasukkien tarina on muuten sellainen, että minun piti tehdä näistä alakouluikäiselle villasukat, mutta koon puolesta muistuttavat ehkä noin 3-4 -vuotiaan kokoa. No, aina ei mene suunnitelmat yksiin :D Kuvassa näkyvien villasukkien malli on kyllä edelleen minusta kaunis ja haluaisin kyllä tehdä taas niitäkin. Malli on niin ihanan helppo ja se löytyy Novitan sivuilta. 

Lähitulevaisuuden kirjoneuletavoitteita olisi:

** tehdä kaikki aloitetut kirjoneulemallit loppuun, 
** tehdä kaikkien fiilistelemät JonSukat jossain koossa ja
** löytää uusia ja helppoja kirjoneulemalleja.

Mikä on sinun lempikirjoneuletyösi?

4 kommenttia:

  1. Söpöt sukat, siistiä käsialaa. :) Mun onnistuneimmat kirjoneulesukat taitaa olla ystävänpäiväsukat parin vuoden takaa, ja isompi kirjoneuletyö islantilainen villapaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Vau, kirjoneulevillapaidat ovat upeita :)

      Poista
  2. Onko ohjetta kuvan sukkiin? kivan näköiset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on Novitan malli, tosin tehtynä kahdella värillä. Löytyi joskus ainakin Novitan sivuilta, lankana oli Novita Nalle (ja kolmella värillä) sekä löytyy vuoden 2020 sukkalehdestä.

      Poista