keskiviikko 21. joulukuuta 2022

Joulukalenteri luukku 21: Tämän vuoden neulebingo

Joulukalenterin luukussa on tänään neulebingo päivitys.

Ihan vaan vahingossa neulebingo on jäänyt vähän huomioitta viime kuukaudet - tai oikeastaan ehkä viimeisen puolen vuoden ajan. Viimeksi olen kirjoittanut neulebingosta helmikuussa ja piti lukea itsekin tuo postaus: täältä . Voisi todeta, että vähänpä tiesin silloin :D Mutta kuten itsekin totesin edellisessä postauksessa, että tällainen huomaamaton, ajattelematon tyyli neulebingon suhteen sopii itselle, näin se vain on! Kun en ole muistanut bingoa, niin rukseja tuli kerralla useampia.

Kuvan kuva ei liity bingoon millään tavalla, mutta sen ohje löytyy Ravelrystä .

Mistä olen saanut viimeiset ruksit?

** opettele päättely samalla kun neulot. Tämän opettelin eräs päivä. Tai oppia se vieläkin vaatii, mutta tein ensimmäisen kerran. Ihan ok, mutta en tiedä, tulenko tekemään aina niin. Sopii varmasti moniin töihin, mutta kirjoneuleessa se minusta oli jopa vähän hankalaakin. Täytyy myös tutustua eri vaihtoehtoihin, sillä monesti samaan asiaan on useita eri tapoja.

** neulehyväntekeväisyys. Tähän laitoin myös ruksin, sillä sukkia on lähetetty eri hyväntekeväisyyskeräyksiin Neulomuksia sydämestä FB -ryhmän kautta. Lisäksi Lankavalle laitoin lapasia, pipoja ja sukkia.

** jotain jouluista neulomista. Tämä tuli sattumalta, sillä tein ohjeen lasten joulusukkiin kesällä ja julkaisin sen joulukuun alussa. 

** intialainen peukalokiila. Tästä tuli viimeinen ruksi ja se viimeisteli bingon. Näissä allaolevissa lapasissa tein ensimmäistä kertaa intialaisen peukalokiilan. Ohjetta siihen googlettelin vähän kaikkialta. Lopuksi taisin katsoa sen ohjeen Novitan sivuilta ja youtubesta. Olisin kyllä kaivannut vähän tarkemman ohjeen, mutta kyllä se sujui näilläkin. Nämä olivat vasta ensimmäiset lapaset, joissa sen tein ja varmasti vaatii vielä useammat parit, jotta saa sen itselle oikean tekniikan siihen. Jostain syystä oikeassa lapasessa en millään tajunnut sitä silmukkajakoa lisäysten jälkeen. Vasemmassa meni ihan hyvin, mutta oikeassa en sisäistänyt asiaa ollenkaan aluksi. Ensireaktio tähän peukalotyyppiin oli ihastunut, mutta lapasten loppua kohden into hieman lieveni. Ihan ok, mutta en ole varma, tykkäänkö sen ulkonäöstä. Ehkäpä muutamat lapaset vielä tällä peukalotyypillä jossain vaiheessa ja lopullinen mielipide muodostuu sitten.

Kuvan lapasissa neulottu se intialainen peukalokiila. Vaaleampi lanka on kimaltavaa lankaa, mutta valitettavasti kimaltavuus ei näy kuvissa. Näistä tuli itselle vähän liian isot, joten nämä menevät lahjalaatikoon.

Bingo saatu ja ensi vuonna jatketaan. Luonnostelin ensi vuodelle jo neulebingoa, ja se taitaa olla hieman haastavampi kuin tämän vuoden. Oma ideani on ollut, että raksittomat ruudut siirtyvät aina seuraavalle vuodelle. Nyt tein poikkeuksen ja poistin muutamia ruutuja esimerkiksi Strömsö-paita. En usko, että sitä teen, niin turha sitä on roikuttaa mukana. Lisäksi lisäsin keskeneräisiä töitä, niin josko ne tulisivat tämän kautta valmiiksi. Palataan ensi vuoden alussa neulebingoon, kun olen saanut sen tehtyä valmiiksi.

Aiotko tehdä neulebingon ensi vuodelle?

2 kommenttia:

  1. Onnittelut bingosta. Minullakin bingo tulee vielä tänä vuonna täyteen. Tosin olin ollut armollinen itselleni ja laittanut mahdollisuuksien rajoissa olevia tavoitteita. Uudelle vuodelle olen myös jo luonnostellut bingoa. Samoilla linjoilla jatkan - en luule itsestäni liikoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihan koko ruudukkoa en saanut täyteen, mutta yksikin bingorivi on hyvä, kun en edes muistanut koko neulebingoa! Lisäksi tein myös erillisen lankabingon, jos se innostaisi neulomaan sellaisia lankoja, joihin ei tartu niin paljon. Mutta näistä lisää myöhemmin kun ovat valmiit!

      Poista