sunnuntai 28. toukokuuta 2023

Kesäkuun sukkapari

Koska kesäkuu kolkuttelee jo ovella, niin esitellään kesäkuun raitasukkapari nyt. Kesäkuun sukkapari  tuli neulottua huhtikuussa lähes kokonaan, kärki taisi jäädä toukokuun puolelle. Halusin siitä keltaisen ja erivärisen, mitä aiemmat kuukauden sukkaparit ovat olleet. Etsin lankoja jämälankakorista ja eivät ne heti löytäneet paikkaansa näistä sukista. Päädyin lopulta vihreään ja keltaiseen. Tuo varren lanka on lapsen villahousuista jäänyttä lankaa ja se on pyörinyt yksinäisenä jo tovin ja halusin sen neuloa pois. Se ei ole sukkalankaa, joten päädyin laittamaan sitä vain varteen. Toivottavasti kestää! Jalkaosan vihreä puolestaan loppui toisessa sukassa, mutta päädyin pihistämään täydestä kerästä sitä vähäsen. En halunnut jatkaa jollain toisella vihreällä ja halusin, että sukat ovat kerrankin samanlaiset raitojen suhteen. 


Sukat ovat neulottu 3,5 puikon puikoilla ja langat ovat Janne-lankaa (keltainen) ja seiskaveikkaa jalkaosan vihreän osalta. Varren vihreä on muistaakseni Dropsin Limaa. Yritän pysyä tässä sukkalaatikkohaasteessa hieman edellä, sillä toinen sukkalaatikko laahaa hieman jäljessä. Katsotaan nyt, miten loppujen lopulta käy. En muuten tajunnut, että tässä raitasukkasukkalaatikkohaasteessa on myös teemat kuukausittain. Itse päädyin neulomaan näitä raitasukkia jämälangoista kuukausittain eli nuo teemat menee osaltani vähän ohi. Toukokuun teema taisi olla raitoja ja kirjoneuletta samassa sukassa. Vuoden lopussa on kiva katsoa, että millaisia raitasukkia tuli. Ovatko kaikki sukat näitä kolmen rivin raitoja vai innostunko neulomaan paksumpia tai ohuempia raitoja. Veikkaan myös, että värit kuvaavat aina vähän sitä kuukautta, millä fiiliksellä on ollut tai mitä on halunnut neuloa.

Minkälaisia raitoja sinä neulot raitasukkiin: ohuita, paksuja vai palkkiraitoja?

4 kommenttia:

  1. Minua hermostuttaa raitasukissa värinvaihtokohdat. Olen kyllä lukenut erilaisia ohjeita pykälän välttämiseksi, mutta pitää vielä harjoitella. Suunnitelmissa on palkkiraita sukat. Sinun kesäkuun sukkasi ovatkin aivan kesäkuun väriset. Juuri sopiva värivalinta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Se täytyy löytää vain se oma tapa tehdä se värinvaihto, itse tykkään näistä kolmen rivin värinvaihdoista ja teen sen toisella kerroksella nostamalla myös ensimmäisen kerroksen silmukan. Tämä ei toimi kuitenkaan kahden kerroksen vaihtoihin.

      Poista
  2. Kivan kesäiset sukat ja noinhan se onkin hyvä, että laittaa ei-sukkalankaa varteen! Minä se neulon kahden rivin raitoja sekä palkkiraitoja. Ja minullakin meni ohi tuo, että joka kuukaudelle on oma teemansa; raitoja luulin että vain neulotaan😁😅t. Irkku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En siis ollut ainut, jolla meni myös teema ohi :D Mutta onneksi näissä voi aina soveltaa oman maun mukaan eikä mikään ole kiveen hakattua.

      Poista