tiistai 30. toukokuuta 2023

Minisarjavinkki: Harry & Meghan

Tämä löytyy vain Netflixistä, mutta toivotaan, että tulisi jossain vaiheessa muuallekin. En ole sinänsä mitenkään brittikuninkaallisfani tai eipä heidän elämää tule paljonkaan seurattua - muutoin kuin joskus jonkin uutisen saatan lukea. Mutta kukaan ei varmaankaan ole voinut välttyä siltä, kun Meghanista ja Harrysta on ollut paljon uutisia menneinä vuosina. Joulukuussa / joulun aikaan tuli mieleen, että se heidän sarjansa olisi kiva katsoa ilman ennakkokäsityksiä. Moni sitä on arvostellut, että kuinka he korostavat siinä itseään ja miten naiiveja he ovat. No mitä mieltä sitten olin sarjasta?


Minusta sarja oli mielenkiintoinen ja en ole ollenkaan samaa mieltä heidän kanssa, jotka ovat arvostelleet Harrya ja Meghania tai sanovat heidän olevan naiiveja. Mielestäni he haluavat kertoa vain heidän näkemyksensä asioihin sarjan avulla. Sarja herättää kysymyksiä muutamiin asioihin. Ensinnäkin onhan se ollut aikamoista ajojahtia ja paparazzitouhua, kuinka heitä tai Meghania on vainottu Briteissä. Toiseksi, jos Meghan on kokenut asiat x tavalla, niin eihän se ole väärin tai eihän häntä pitäisi voida syyttää hänen kokemistaan asioista. Tässä vähätellään Meghanin kokemuksia, jos niitä aletaan arvostella.

Näihin asioihin kiinnitin itse huomion ja jota sarjassakin todettiin. Ensin ylistettiin Meghania, mutta jossain vaiheessa kaikki lööppiotsikot ja uutiset menivät negatiiviseksi. Miksi? Harrylla ja Williamilla on tai oli yhteinen viestintätoimisto ja ohjelman mukaan heidän viestintätoimistotkin kilpailivat uutisista ja jos on tiedossa jokin x asia, mikä on tulossa julkisuuteen, vuodettiin tietoa toisesta kuninkaallisesta, jotta tätä ensimmäistä tietoa ei tulisi julkisuuteen. Aika hassua ja mielenkiintoinen toimintatapa. Brittihovi tai nämä viestintätoimistot vuotavat itse siis juttuja julkisuuteen kuninkaallisista. Ei tämä varmaan mikään suuri salaisuus ole, ja kyllähän media Suomessakin toimii varmaan samalla tapaa, että x henkilöt ottavat yhteyttä mediaan ja media kirjoittaa jutun, mutta asioiden tahallinen vuotaminen, ettei itsestään tule jotain julkisuuteen on jo aikamoista. Harryn ja Williamin yhteinen lausunto, joka ei sitten puolestaan ollutkaan yhteinen, yllätti myös. Uskon, että osa dokumentin jutuista on täysin totta, ei kukaan keksi tuollaisia. Ohjelman mukaan Harry ja Meghan yritti saada sopua aikaiseksi, mutta asiat on täytynyt tehdä hovin tiettyjen sääntöjen mukaan, mikä nyt sinänsä on ymmärrettävää, mutta miksi heidän yrittämää sopua ei ole noteerattu. Lisäksi Meghanin kirjoittama kirje isälle, joka vuodettiin julkisuuteen (hovin toimesta?) kummastutti myös. 


Täytyy vain todeta, että erittäin mielenkiintoinen dokumentti. Jos on mahdollisuus katsoa se, niin katso! Asioilla on tapana olla aina kaksi puolta, mutta en usko, että Meghan olisi ollut jotenkin hankala henkilö, jonka kanssa vaikea tulla toimeen. Minusta sarja ei ollut heitä korostava vaan pikemminkin niin, että he kertovat omia kokemuksia ja oman näkökulmansa ja sehän on heistä tehty sarja, niin heistähän siinä kerrotaan. Heidän kokemansa asiat vaikuttavat jokseenkin realistisilta. Uskon täysin, että kuninkaallisten säännöt ovat tulleet ainakin osittain yllätyksenä Meghanille, koska vaikuttaa siltä, että brittihovissa on mitä kummallisimpia sääntöjä. Tuskin googlekaan kertoo kaikkia näitä sääntöjä, ja ei niitä ole varmastikaan voinut mitenkään tietää etukäteen. 

Tämän sarjan ilmestymisen jälkeen Harryn kirja julkaistiin ja kieltämättä kyllähän nämä voivat vaikuttaa vähän julkisuuden hakemiselta. Kirjaa en ole lukenut/kuunnellut, mutta ehkäpä näiden välissä olisi voinut olla vähän enemmän taukoa, niin ihmisille ei olisi tullut tiettyjä mielipiteitä heistä. Mutta mielenkiintoinen sarja ja kannattaa se katsoa, jos mahdollisuus siihen tulee. Sarja on myös oiva sarja neulomisen rinnalle.

Oletko sinä katsonut Harry & Meghan minidokumentin Netflixistä? Tai lukenut Harryn Varamies -kirjan?

PS: Kuvituksena oleva Hei Kesä -huivin ohje löytyy mm. mun verkkokaupasta.

2 kommenttia:

  1. Minulla ei ole Netflixiä, mutta katson kyllä, kunhan tulee nähtäväksi, sen verran rojalisti olen niin britti- kuin Ruotsinkin kuninkaallisten suhteen.
    Pariskunnasta olen ajatellut, että amerikkalaiselle itsenäiselle naiselle oli vaan liian iso kulttuurishokki tulla konservatiiviseen brittihoviin ja siitä lähti sitten lumipallo pyörimään. Nyt tuntuu kuin pallo olisi hukassa niin Harrylla kuin Meghanillakin, mutta ei sama pallo.
    Kirjan lukemista/kuuntelemista olen harkinnut, kun jotenkin toivoisi heille hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan että jossain vaiheessa tulee myös muualle. Unohtui mainita että tässä oli 6 jaksoa (jos muistan nyt oikein). Joo, se voi olla, että tuli liian iso kulttuurishokki. Kirjan varmaan luen/kuuntelen myös jossain vaiheessa, ehkä sen julkaisu oli vähän liikaa heti tuon sarjan perään niin ihmisille tuli julkisuuden haku / rahastuksen maku mieleen. Mulla on kyllä sympatiat Harryn ja Meghanin puolella ja varmasti Harryyn vaikuttaa se mitä Dianalle kävi niin halu suojella perhettä, mikä on ihan ymmärrettävää. Veikkaan myös, että kovin paljon ei ole tullut ymmärrystä hovin puolelta ja siellä ovat varmaan olleet aika yksin. No toivottavasti kaikilla on kaikki hyvin ja välit selkeytyvät joskus hovin kanssa.

      Poista