perjantai 22. marraskuuta 2019

Knit your greens // Ohje lapasiin

Olen rakastunut vihreään väriin. Aiemmin inhosin vihreätä, enkä juurikaan käyttänyt sitä, en neulomisissa enkä omissa vaatteissani. Mutta nyt jokin on muuttunut, sillä tämä on jo varmaan ties kuin mones kerta, kun neulon vihreällä värillä. Tämän idean sain muistaakseni jonkun instagramkuvasta ja PING samantien signaali aivoille ja aloin työstää ja suunnitella. Se kimmoke oli muistaakseni jokin Klompelompe -pipo ja samalla toki myös googlasin koko Klompelompe -jutun. Päädyin myös varaamaan muutamat Klompelompe -kirjat kirjastosta, josta jo ensimmäinen jo saapuikin mulle. Koska siinä hetkessä mulla ei ollut siihen näkemään pipoon mitään ohjetta, niin päädyin miettimään omaa ohjetta. Lankana halusin käyttää Lankamaailman Dale Garn -lankaa, jota mulla oli kertynyt tai jäänyt jostain tilauksesta. Musta on kiva aina tehdä löytöjä omasta lankavarastosta eikä tarvitse tilata. 

Lanka siis: tämä . Tilasin tuon langan aiemmin villapaitalangaksi lapsen villapaitaan, mutta jostain syystä en sitä saanut silloin aikaiseksi, niin se oli nyt täydellinen tähän pipoon ja lapasiin. Idean lapasiin sain oikeastaan siitä, että lapsella oli vain ohuita lapasia, ja kun tuolla on jo aika kylmä niin halusin tehdä paksummalla langalla lapaset, jotka myös lämmittäisivät. (Tähän side note: on sillä lapsella myös kunnon käsineitäkin ;) )

Minusta näistä tuli todella kivat. Pipo on siis omaa mallia, vaikka nyt tietenkin jossain on samanlainen. Idean toki sain siihen siitä instagramkuvasta, joka oli muistaakseni Klompelompea. Voisin hieman muistella tätä ohjetta ja kirjoitella sen ylös tänne, jos siihen on kiinnostusta? Mikä siinä muuten on niin vaikeata kirjoittaa ohje ylös samalla neuloessa? En nimittäin ikinä muista kirjoittaa ylös silmukkamääriä yms. Suurin osa neuletöistäni on omia mallejani niin tähän pitäisi ehdottomasti panostaa että kirjottaisi ohjeet ylös. Jo ihan itseäni varten! Niitä ohjeita on nimittäin todella vaikea myöhemmin muistella kuten sen nytkin huomaa niin en vaan muista tämän pipon ohjetta. Mutta parannus itselle tähän! Tämä oli muuten ensimmäinen kerta pitkään aikaan, kun neuloin lapaset. En muista milloin viimeksi olen neulonut lapaset. Lapaset eivät ole mikään suosikkineulomiseni, varmaan sen peukalon takia, mutta olihan näitä kiva kuitenkin neuloa. Eikä se peukalo ole edes mikään vaikea tehdä. 



Tässä tulee kuitenkin helppo ohje lapsen lapasiin:

Lanka: Dale Garn vihreä, 17 g eli yhdestä kerästä saa varmasti kahdet lapaset.
Puikot: 5 sukkapuikot. Vyötteessä on puikkosuosituksena 4,5 tai 5. Itse käytin muistaakseni 5 puikkoja.

Luo 28 silmukkaa ja jaa ne neljälle sukkapuikolle. 7 s /puikko. Aloita 2 o 2 n joustineule ja neulo sitä 16 kerrosta. Voit päättää joustinneuleen pituuden itse ja itse neuloin sitä noin 6 cm. Jatka sen jälkeen sileällä neuleella eli kaikki kerrokset oikein. Neulo sileää 8-9 kerrosta. Jätä peukaloa varten 4 s kakkospuikon loppuun. Itse neuloin 2.puikon vikan silmukan oikein ja neuloin siis 2 s oikein vihreällä alusta ja sitten eri värisellä langalla 4 s oikein ja lopuksi 1 s oikein vihreällä. Oikean lapasen peukalo tulee sitten 3.puikon alkuun ja siellä noudatin myös tätä samaa kaavaa ja alkuun neuloin yhden silmukan vihreällä ja sitten 4 s toisen värisellä langalla ja loput kaksi taas vihreällä. 

Kun peukaloaukko on tehty, niin jatka sileää neuletta kaikille puikoilla 8 kerrosta. Tässä kohtaa kannattaa mittailla lapsen käteen. Itsellä peukalon jälkeen on noin 3 cm sileää ennen kärkikavennuksia. Sitten tein kärkikavennukset ja tein ne niin, että neuloin joka puikon lopussa 2 o yhteen. Maailman helpoin tapa tehdä kärkikavennukset. Monesti teen sukkiinkin kavennukset tällä tapaa ja halusin myös tehdä lapasiin näin. Joidenkin mielestä kavennukset eivät ole nättiä, mutta minusta ne tuo pienen twistin vaan kärkeen. Lopuksi tee peukalot ja poimi peukaloaukosta sopiva määrä silmukoita. Itse neuloin peukalot 12 silmukalla kolmella puikolla = 4 s per puikko. En muista kuinka monta silmukkaa poimin, taisinpa poimia enemmän kuin 8 mutta kavensin ensimmäisellä kerralla niin että jokaiselle puikolle tuli tuo 4 s per puikko. Peukaloon neuloin 7-8 kerrosta, ja kavensin silmukat aiemmalla tavalla eli 2 s oikein yhteen puikon lopussa. Nämä lapaset teki yhdessä tai kahdessa illassa eli jos on aikaa koko päivä niin varmasti saa päivässä tehtyä lapaset. Ihan supernopea ja helppo työ ja saa lapselle lapaset nopeasti käyttöön. Tämän voisi varmaan myös tehdä jämälangoista, sillä tätä lankaa meni vain se 17 g.

Yksi hyvä huomio:
** Mittaile lapsen käteen aina säännöllisin väliajoin :D Ainakin kämmenen pituudessa kannattaa mitata sekä peukaloa tehdessä.

Itsellenihän tässä kävi näin, että tein liian pienet lapaset ;) Tämän ohjeen lapaset sopivat ehkä noin 1-vuotiaille. ;) Nyt on puikoilla isommat lapaset ja ne toivottavasti ovat noin 2-3 -vuotiaille. Näinkin voi siis käydä, mutta eipä se haittaa, sillä uudet lapaset neuloo myös nopeasti ja lankaa ei mene paljon.

Mikäli teet nämä lapaset ja jaat kuvan esimerkiksi instagramissa, niin käytä hashtagia #sweetsand socks niin näen teidän mahtavia lapasia! Tai linkkaa minut kuvaan niin jaan ne omassa instagramissa!

Mutta nyt mukavaa perjantaita ja nauti tulevasti viikonlopusta! Kohta on jo marraskuu selätetty!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti