keskiviikko 6. marraskuuta 2019

DIY: Nenäpäiväsukat

Viimein sain kuvailtua Nenäpäiväsukat eli pääsen tännekin kirjoittamaan niistä. Täällä  kirjoittelin siitä, kuinka nenäpäivä ja villasukat liittyvät yhteen. Minähän sitten innostuin, innostun aina kun kyseessä on neulominen :D. Koska en oikein ole kirjoneuleiden ystävä (en vaan ymmärrä kuinka te selviätte niistä langoista :D ) ja halusin osallistua niin suunnittelin itse nenäpäiväsukat. Nämä ovat ihan perusvillasukat pienellä twistillä ja koska yhdet villasukat olisivat olleen ihan liian helpot niin halusin tehdä koko setin perheelle. On niin ihana samistella lapsien kanssa ja tässäpä oiva vinkki samisteluun. 

Tässä ne nyt sitten ovat. Aikuisten sukat ovat noin 38 kokoa, taaperon noin 1-2 -vuotiaalle ja ihan pienet vauvan sukat ovat juuri vastasyntyneelle. Nuo vauvan sukat ovat kyllä niin ihanat! Niin ihanan pienet, että sopivat juuri vastasyntyneelle ja noin kuukauden ikäiselle vauvalle. Tässäpä oiva setti samisteluun vaikkapa joulukuulle. Väreiksi halusin nimen omaan harmaan ja punaisen. Itselle nenäpäivää on aina muistuttanut se punainen nenä. Muuten sukka onkin suunniteltu aika mitä mieleen tuli. Koska halusin, että ne ovat aika yksinkertaiset, niin päätin tehdä punaisella resorin ja varpaat. Näistä tulee niin ihanasti joulukin mieleen. Lankana käytin Novitan Venlaa ja Ketoa. Halusin että lapsille sukat ovat pehmeät ja aikuisen sukkiahan voi käyttää vaikka unisukkina. 

Voi, että miten ihanan pienet nämä ovat! Melkeinhän tässä tulee vauvakuume kun näitä katselee ja kokeilee. 

Tässä taaperon villasukat. Lapsillehan villasukille on aina käyttöä, varsinkin näin syksyllä, kun tarvitaan kumisaappaita. Nämä ovat siis arvioidusti noin 1-2 -vuotiaalle. 

Aikuisen sukat ovat tosiaan noin 38 kokoa, mutta villasukkahan aina joustaa jonkin verran ja varmasti pienelle 39-kokoisellekin ovat aika sopivat. Näissähän oli siis ideana, että sukat myytäisiin ja tuotto menee Nenäpäivälle ja siihen olen sitoutunut. Eli myynnissä ovat ja mikäli on lisäkysymyksiä niin niitä voi esittää sähköpostitse tai tässä kommenteissa tai vaikkapa Instagramissa. Olen julkaissut nämä sielläkin. Hinta on aina niin vaikea laittaa omalle työlle, niin teenpä nyt sitten niin että hintaa saa ehdottaa ja tarjota. Voin myydä sekä settinä että yksittäin. Mikäli eivät mene kaupaksi niin lahjoitan nämä sitten hyväntekeväisyyteen jouluun mennessä. 

Tämmöistä hyväntekeväisyyttä täällä on puuhailtu näiden tiimoilta. Vitsit miten ihana näitä oli tehdä ja näitä tekiessä tuli vaan niin hyvälle mielelle. 

Mukavaa keskiviikkoa ja palataan taas piakkoin!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti