torstai 30. huhtikuuta 2020

Kirjavinkit: Huhtikuun luetut kirjat

Huhtikuu oli kyllä tämän vuoden ihmeellisin kuukausi - noin niin kuin muutenkin kuin vain kirjojen osalta. Olisi voinut kuvitella, että kun oli aikaa (ehkä?) enemmän niin kirjojakin olisi tullut kulutettua enemmän. Mutta ei. Huhtikuussa luin/kuuntelin kolme kirjaa. Maaliskuun jälkeen sitä kaipasi oikeastaan eniten vain romaaneja ja niitä sitten luinkin. Uskon, että romaanit jatkavat edelleen kulkuaan omalla lukulistallani. Lukulistallani on aika paljon nyt kaikkia kivoja romaaneja.



Sanna Fäldt: Nauti työstäsi
Tämän kirjan sain luetuksi huhtikuussa, vaikka aloitin sen jo tammikuussa. Alku oli hieman tökkivää tämän kirjan suhteen, enkä tiedä, mistä se johtui, mutta puolivälin jälkeen luin oikein innolla ja kirja näytti parastaan! Kirjaa suosittelen kaikille omaa työtä/alaa etsiville,  alan vaihtajille, samaa työtä jo pidempään tekeville mutta hieman ehkä tylsistyneille sekä oikeastaan kaikille, joita kiinnostaa työelämän kirjat. Tästä kirjasta saat apua omiin pohdintoihin! Lisäksi mielestäni kirja sopisi hyvin esimiehille ja miksei välttämättä kaikille, jotka haluavat yrityksessä kehittää itseään. Osa kirjasta oli ehkä hieman itsestään selvää itselle, mutta eipä se kertaus ketään tapa ;) Lisäksi loppusanoissa koin jotain hyvin ihanaa, sillä tuli tunne, että kaikille meille on se oma ala, joka voi jo odottaa nurkan takana ;) En enää välttämättä muista ihan tarkasti, mitä siinä lopussa oli, mutta hyvin unelmoiva fiilis lopusta tuli.

Arvosana: 3/5

Sophie Kinsella: Yllätä minut
Päätin aloittaa romaanien lukemisen tutulla ja turvallisilla Kinsellalla. Minusta Kinsellan kirjat ovat helppoja, kivoja ja kevyttä luettavaa. Juuri sellaista, mitä tähän aikaan on kaivannut! Uutisten seuraamisen vähentämisen jälkeen halusin täyttää tyhjät aukot kevyillä ja hyväntuulisilla kirjoilla ja siinä Kinsellan kirjat ovat parhaita! Tämä kirja on suhteellisen pitkä/paksu ja se onkin varmaan suurin syy, miksi en muita romaaneja ehtinyt lukemaan huhtikuussa. Kirja kertoo siis avioparista, jotka päättävät yllättää toisiaan ja siinä tosiaan onnistuvatkin. Kirjassa on hauskuutta ja kevyttä huumoria yhtään muita teemoja väheksymättä. Vaikka kirjan alkuosa meni (taas) itsellä jotenkin osittain ohikin, mutta puolen välin paikkeilla löysin taas sen perus Kinsellamaisen chick litin. Loppua kohden tosin juoni ehkä hieman lopahti tai sitten vain en keskittynyt enää itse niin hyvin. Kinsella osaa chick lit -kirjoittamisen jalon taidon ja itse valitsen aina Kinsellan kirjoja, kun kaipaan jotain kevyttä luettavaa. Niinpä tälle siis oma suositus!

Arvosana: 4/5

Sanna Kiiski: Tinderpäiväkirja 
Kuukauden viihdyttävin ja hauskin kirja on tässä. En enää muista, että mistä lähteestä bongasin tämän vinkin mutta ehdottomasti suuri suositus tälle kirjalle! Jos haluat siis jotain muuta viihdettä kuin uutiset ja maailmantilanne, niin lue tämä kirja. Plussaa, jos et ole ikinä ollut Tinderissä etkä tiedä sitä menoa. Saat välillä ällistyä ja pyöritellä silmiä, mutta tämä kirja on ihan parasta viihdettä näille kotipäiville. Olen ollut hetkittäin kyllästynyt ja ehkä jopa masentunutkin kaikkiin uutisiin ja ennustuksiin maailmantilanteeseen, niin tämä kirja toi kyllä jotain muuta ajateltavaa ja positiivista viihdettä näille päiville. En ole koskaan ollut Tinderissä, ja varmaan osittain siksi, luin tätä päiväkirjaa innolla ja välillä silmiä pyöritellen. Kirja antoi oikeasti kivan pilkistysaukon Tinderin deittimaailmaan ja eihän sitä oikeasti voi kun hymyillä :D En sitten tiedä, ajattelisinko näin jos olisin ollut Tinderissä tai maailman tilanne olisi erilainen. Voi olla, tai sitten en, mutta kirja on kyllä oiva viihdyke näille kotipäiville. Saa muuta ajateltavaa eikä uutisiakaan jaksa koko ajan kuunnella tai lukea. Juuri sellainen kirja, joka piristää arkea kotiseinien sisällä. Kiitos siis tästä kirjasta!

Arvosana: 4/5

Livevappupiknikit saamme unohtaa, mutta voimme silti pitää virtuaaliset vappujuhlinnat tai sitten vain ajautua kirjojen maailmaan! Kivaa vappuaattoa ja muistetaan ne pienet positiiviset asiat! <3




2 kommenttia:

  1. Kiitos näistä kirjavinkeistä, olen opetellut käyttämään e-kirjastoa, jospa nämä löytyisi sieltä. T: saukkis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, toivottavasti löytyy! Täytyisi muuten itsekin tutustua kirjastojen e-kirjoihin :)

      Poista