torstai 25. kesäkuuta 2020

Neulemaraton: loppuyhteenveto

Neulemaraton on ohi ja tässä tulee loppuyhteenveto. Täällä kirjoitin neulemaratonin suunnitelmista ja nyt on aika palata niihin, miten ne toteutuivat. Tässä postauksessa käyn läpi omat suunnitelmat ja niiden toteutuminen. Esittelen tarkemmin valmistuneet työt myöhemmin täällä, jossa kerron niistä mm. langat ym.


Puikoilla ja valmiit työt:
Neulemaratonin jälkeen puikoilla oli yksi työ ja valmiita töitä oli 4. Kaikki valmiit työt olivat sukkia ja keskeneräinen oli myös sukat. Aloitin 2 x kertaa jonkin uuden kerän ja sain yhden jämälankatyön valmiiksi. Mutta puuvillalankaa en aloittanut, vaikka se oli yksi suunnitelmista. Puuvillalangasta suunnittelin kesäpuseroa ja puhuinkin siitä useaan otteeseen, mutta neulemaratonilla se jäi haaveeksi. Onneksi on kuitenkin aikaa toteuttaa se edelleen!

Neuleaika:
Neuleaika -tavoitteessa oli puolen tunnin neulominen joka ilta ja tämä kyllä toteutui. Yleensä se oli enemmänkin kuin puoli tuntia. Lisäksi oli uusien neuleaikojen löytäminen päivästä, mutta tästä en ole varma toteutuiko. Uutena neuleaikana ehkä puistossa neulominen, johon tykästyin. Sanoisin arviolta, että päivittäin tuli neulottua puolesta tunnista ehkä noin kahteen tuntiin. Tosiaan vaikea arvioida, kun saatan neuloa pienissä pätkissä enkä katsele kelloa. Oma ehdoton lempparipaikkani neulomisessa on mökkimme terassi. Olipa onni, että neulemaraton sisälsi juhannuksen, niin sain neuloa mökillä. Myös riippumatossa neulomista tuli kokeiltua :D

Miten neulesuunnitelmat etenivät:
Ohjevinkki jäi toteuttamatta, sillä en hankkinut PetiteKnitin ohjetta. Mutta senkin ehtii vielä hankkia myöhemmin. Tavoitteena oli edistää keskeneräisiä käsitöitä ja tämä kyllä toteutui. Sain jopa kaksi yksinäistä sukkaa valmiiksi ja enää ei ole kuin yksi keskeneräinen sukkapari. Eli tähän olen enemmän kuin tyytyväinen :) Muuten tavoitteena oli mennä fiiliksen mukaan ja siten kyllä meninkin. Tällä neulemaratonilla oli fiilis neuloa keskeneräisiä sukkapareja ja niitä sitten neuloinkin. 

Neulotut metrit / grammat:
Numeraalinen tavoite oli neuloa vähintään 100 g ja tämä toteutui helposti. Neljästä sukkaparista tulee helposti yli 100 g. Sanoisin, että arviolta kokonaismäärä oli noin 200-300 g. Tällä hetkellä en pysty laskemaan tarkkaa määrää, sillä en ole vaa'an lähettyvillä :D 

Lähdetkö mukaan ensi kerralla:
Ehdottomasti! Tämä oli hauska haaste ja tätä oli kiva neuloa. Pääasia kuitenkin, että sain edistettyä keskeneräisiä käsitöitä valmiiksi!

Lisäksi sain edistettyä myös Violapalapeittoa, vaikka onkin nyt virkkausprojekti. Palapeitto lomaili hetken, kun en jotenkin saanut tehtyä paloja. Mutta uusia paloja tuli valmiiksi ja pääasia, että peitto etenee. Nythän on jo kaikki palatkin julkaistu, mutta itseltä niitä puuttuu vielä. Peiton kanssa on sellainen pieni ongelma, että minulla taitaa loppua lanka, niin täytynee keksiä uudet suunnitelmat värien kanssa. Ei ole kuitenkaan kovin montaa palaa enää jäljellä, niin peitto valmistunee noin viikon sisällä.

Viikonloppuna täällä luvassa ensimmäisen valmistuneen työn esittely tarkemmin. En vielä paljasta, että mikä kuvissa näkyvistä ;)

Osallistuitko neulemaratoniin? Miten kävi? Aiotko osallistua tulevaisuudessa?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti