sunnuntai 21. kesäkuuta 2020

Vaaleanpunaiset villasukat automatkalla

Viimeistä päivää neulemaratonisssa ja seuraavaksi siinä onkin luvassa loppuyhteenveto. Loppuyhteenveto luvassa ensi viikon alussa täällä blogissa. Nyt kuitenkin palataan taas hetkeksi muihin tunnelmiin.

Nykyisin automatkoista on tullut sellaista harvinaista herkkua kuten oma aika. Vaikka eihän siellä autossa yksin olla, jos ollaan perheen kanssa menossa jonnekin, mutta siellä ei kuitenkaan voi tehdä mitään muuta kuin istua ja olla. Niinpä neulominen (ja äänikirjat!) ovat autossa ihan must! Nämä vaaleanpunaiset villasukat saivat siis nimekseen automatkasukat, sillä aloitin ne autossa ja sain ensimmäisen peräti lähes valmiiksikin samalla reissulla. 



Näissä vaaleanpunainen on muistaakseni Janne-lankaa ja kirjava Novitan lankaa. Sukat ovat aika lailla perussukat, sillä tykkään neuloa automatkalla helppoa käsityötä. Esimerkiksi kirjoneule olisi itselleni aivan liian vaikea automatkakäsityö (no taitaa se olla muutenkin liian vaikea ;) ). Tästä vaaleanpunaisesta piti muuten tulla eräs panta, mutta toisin siis kävi. Ei näihin sukkiin mennyt kaikki vaaleanpunaiset, mutta taidanpa silti keksiä jonkin muun langan pantaan. Ehkäpä syksyllä taas voisi neuloa pantoja. Nämä olivat muuten ensimmäinen valmistunut kesäkuun käsityö.

Muutamat kriteerit automatkakäsityölle:
* helppoa neulottavaa, mieluiten sileää neulosta.
* raidat ok, niin sileä neulos ei käy tylsäksi.
* mieluiten pieni käsityö esimerkiksi juurikin villasukat.
* ei kuitenkaan liian pieni käsityö, ettei se tule matkalla valmiiksi ja joutuisi miettimään uutta työtä.

Neulotko sinä autossa? Mikä on sinun automatkakäsityösi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti