perjantai 17. tammikuuta 2020

Puikkoperjantai: mitä puikoilla tällä hetkellä

Viikko on mennyt nopeasti ja vihdoin tuntuu siltä, että arkeenkin on jo päästy kiinni. Jos tähän mennessä minulla oli vain yksi työ puikoilla ja halusin tehdä sen loppuun ennen kuin aloitin uutta, niin nyt siihen on tullut muutos. Tällä viikolla olen nimittäin aloittanut useita töitä, mutta valmistuneitakin töitä on. Välillä tosin tällä viikolla on tuntunut siltä, että olen purkanut enemmän kuin neulonut. Tällä hetkellä keskeneräisiä töitä on kolme kappaletta. Tänään ajattelin esitellä tuubihuivin. Jokunen viikko sitten sain kirjastosta viimein viestin, että varaamani Neulekekkerit -kirja on saapunut. Tällä viikolla vihdoin pääsin sitä myös tutkimaan tarkemmin. Kirjoitan nyt siis tietenkin tästä Veeran Neulekekkerit -kirjasta. Olen todella huono ostamaan neuleaiheisia kirjoja, ja niinpä päätin, että laitan tämän ensin kirjastosta varaukseen. Sitä saikin todella odotella, sillä varauksia minua ennen oli todella monta. Ja siihen meni monta kuukautta ennen kuin sain tämän. Mutta niin se aika vaan kuluu, ja kirjakin tuli. Kirja on muuten todella kiva ja tämän voisin myös ostaakin, sillä haluaisin tehdä sieltä useamman ohjeen.



Mutta nyt siis keskeneräisenä sieltä on tuubihuivi. Siitä on yksi koko, ja tällä kertaa teen sen itselleni. Toivottavasti siitä tulee sopiva, sillä nimittäin vielä se saattaa näyttää pienehköltä. Neulon sitä Novita Artesaanista, tuosta langasta, jota tilasin syksyllä aika paljon ja nyt keksin ainakin osalle käyttöä. Tykkään langasta <3 Kirjassa on muuten se hyvä puoli, että aina ohjeen yhteydessä on vaihtoehtoisia lankoja. Tuntuu, että useimmissa neulekirjoissa on aina sanottu se yksi lanka, jota itseltäni ei ainakaan löydy ja sitten päädyn soveltamaan. Mutta tässä kirjassa jokaisessa ohjeessa on mainittu useampia vaihtoehtoisia lankoja, ja niitä ainakin löytyy kotoa. Langat ovat ihan sellaisia tavallisia lankoja kuten nyt esimerkiksi Novitan langat, niin minkään erikoislankakaupan kautta ei tarvitse mennä kotiin jos jonkin ohjeen haluaa tehdä. Tästä plussaa! Teen muuten resorin hieman pidempänä kuin ohjeessa sanottu. Aina on ilmeisesti pakko soveltaa :D

Päädyin nyt hempeään vaaleanpunaiseen väriin vaikka sen väristä pipoa itseltäni ei löydy ;) Mutta ehkä tähän sopii se vaaleanpunainen palmikkopipo niin ei tarvitse neuloa samanväristä pipoa. :D

Ihanaa perjantaita ja hei, mitä sinulla on puikoilla tällä hetkellä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti