sunnuntai 22. maaliskuuta 2020

Neulebingo 2020: Välicheck

Nyt ajattelin tehdä välicheckin Neulebingosta: missä mennään, onko vielä yhtään bingoruksia ja mitkä ovat tunnelmat tällä hetkellä.


Tähän mennessä neulebingooni on tullut jo yhdeksän ruksia, mutta ei ole vielä valitettavasti yhtään bingoriviä. Kaikki saadut ruksit ovat vähän siten, että ei ole vielä mahdollista saada edes bingoa.  Tein kyllä aika haastavan neulebingon, kun siellä on neulemekkoa ja pari villapaitaakin. Mutta se on vain hyvä että haastetta piisaa :D Olen tehnyt aika fiilispohjalta näitä käsitöitä tähän mennessä, ja yhtään ei ole tullut suunniteltua aloitettua työtä siten, että bingorivin saisin aikaiseksi. Onneksi bingossani on myös ns. helppoja töitä, niin saan vielä ehkäpä loppuvuodellekin rukseja :D Aikaisemmin veikkasin, että saan kesäkuun loppuun mennessä bingorivin! Siihen uskon edelleen, ja edelleen aion tehdä fiilispohjalta käsitöitä enkä siis suunnittele niitä siten, että saisin bingoruksin!



Keltaisella merkityt ovat siis jo saatu. Jos minulta kysyttäisiin, että mikä näistä olisi kaikista helpoin tehdä, niin vastaisin, että vauvan sukat. Jos minulta kysyttäisiin, että mikä olisi kaikkein mieluisin tehdä tällä hetkellä, vastaisin palmikkosukat. Entäpä hyödyllisin? Hyödyllisin olisi saada aloitettu villapaita valmiiksi sekä olisi kiva saada se käyttöönkin.

Välillä kyllä ihmettelen, että mitä mielessäni liikkui, kun tein tätä ruudukkoa. Nimittäin oma kaulahuivimalli? Tällä hetkellä ei ole kyllä kovin suurta inspiraatiota alkaa suunnitella jotain omaa kaulahuivimallia, mutta koska ideat ja inspikset tulevat ja menevät niin koskaan ei voi sanoa ei koskaan. Laitoin sen nimittäin todellakin sen hetkisen fiiliksen mukaan, sillä muistan kuinka kyllä haaveilin sellaisesta ja jotain suunnitelmia teinkin mielessäni, mutta se oikeastaan jäi aika sille tielle sen jälkeen.

Jos minulta kysyttäisiin nyt, että mikä olisi todennäköisin bingorivi niin vastaisin oikean puoleinen ihan reunasta, sillä kaikista helpoin olisi tehdä palmikkosukat ja pipo Isovelilangasta. Jos saisin villapaidan valmiiksi, niin ihan ylin vaakarivikin olisi helpoin. Mutta katsotaan miltä tämä näyttää kesäkuun lopussa. Lupaan tulla tekemään seuraavan neulebingopäivityksen heti, kun eka bingorivi saatu, mutta viimeistään kesäkuun lopussa.

Miltä sinun neulebingosi näyttää?

6 kommenttia:

  1. Aika hyvässä vaiheessa sulla bingo jo! :) Vielä on ollut omassa aika hiljasta - kaikkea muuta on kyllä tullut tehtyä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mut hei, vielä ehtii :) Nämäkin tulivat vähän niin kuin vahingossa :D

      Poista
  2. Neulebingo; siinäpä olisi haastetta kerrakseen, jos sellaisen itselleni tekisin. Tuskin saisin yhtä enempää tehtyä, sillä mikään etukäteispohtiminen ei minulla näissä onnistu. Aina mennään fiilispohjalta:) Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fiilispohjalla onkin hyvä mennä :) Kiitos, samoin sinulle! :)

      Poista
  3. Onpa kiva idea tuo neulebingo :) Aika paljon oletkin omastasi saanut tehtyä...minunkin pitää miettiä tekisinkö tuollaisen kun ideoita on kovasti kun vaan ne ehtisi toteuttamaan ja aina ei osaa päättää mitä rupeaa seuraavaksi tekemään ;) Iloa alkaneeseen viikkoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tää on kyllä hauska idea, tee ihmeessä! Mukavaa viikkoa sinnekin! :)

      Poista