keskiviikko 11. maaliskuuta 2020

DIY: Lapselle leikkeihin helppoja neulottuja eläimiä

Tämäkin menisi myös oikeastaan #hukkapätkäkaliin, sillä nämä ovat myös helppoja jämälankatöitä. Minulla on neulebingossa kohta neulottu pehmoeläin ja tällaiset pienet pehmoeläimet ovat olleet jo ikuisuuden työlistalla. Viime viikolla Anni Sormustin-blogista julkaisi neulottujen pupujen ohjeen ja siitäpä innostuneena aloin heti tekemään näitä. Piti tottakai hieman soveltaa ohjetta ja tein ensimmäisenä tuon karhun ja seuraavana sitten tein pupun. Kysyin lapselta, että minkä värisen pupun teen. Vastaus oli punainen :D mutta en kuitenkaan halunnut tehdä punaista pupua, koska punaista jämälankaa ei olisi riittänyt niin paljon, niin päädyttiin yhteisymmärrykseen ja tein punaisen paidan pupulle.


Tein nämä hyvin pitkälti yllä mainitulla Sormustimen ohjeella. Jotain pieniä muokkauksia tein  kuten esimerkiksi karhun korvat. Karhulle tein omasta päästä pienet pyöreät korvat, mutta pupulle tein korvat tasan tuolla Sormustimen ohjeella.  Olipa muuten kiva ja helppo tapa neuloa nyöriä! En ole aikaisemmin tehnyt sellaista ja sillä sai todella näppärästi pupun korvat. Mietin myös pupulle pientä tupsuhäntää, mutta ehkä sitten seuraavalle pupulle?

Näillä neulepehmoilla sain myös ruksittua yhden kohdan Neulebingosta ja ihanaa kun rukseja alkaa tulla ja veikkaan, että ensimmäinen bingorivi on saavutettu kesäkuun loppuun mennessä. Kysyin muuten lapselta, että mikä eläin tehdään seuraavaksi ja vastaus oli lehmä :D Meni hieman sormi suuhun, että mitenkäs sen lehmän toteuttaisin, mutta lupasin miettiä asiaa :D Toinen vastaus oli pupu, jolla on vihreä paita. Se onkin helpompi toteuttaa. Näihin jää muuten koukkuun ja näiden kahden jälkeen tekisi todella mieli tehdä enemmänkin näitä! En tiedä, osaanko sitä lehmää tehdä, mutta toinen pupu olisi ainakin kiva tai sitten kokonainen karhuperhe. Kissankin pystyisi helposti tekemään.

Hieman kyllä harmitti, kun minulla ei ollut tähän hätään turvasilmiä, ja melkeinpä harkitsen niiden tilaamista jostain. Sillä niillä olisi saanut siistimmän silmät kuin mitä nyt tein. Vaikka eipä sillä, ei ne silmät lasten leikeissä ole tärkeät ja hyvin pystyvät näilläkin leikkimään. Jos innostun nyt näitä tekemään enemmän, niin aion kyllä hankkia turvasilmiä. Niillä saa kuitenkin viimeistelytyötäkin nopeammaksi.

Näihin saa myös ihanasti upotettua pieniä jämälankakeriä, ja eläimet suunnittelin oikeastaan niin, että mitä lankaa oli tarjolla. Pienet punaiset kerät upposivat todella hyvin karhun ja pupun paitaan. Niin hyvin, että pupun paidasta tuli kaksivärinen, kun samaa punaista ei enää ollutkaan. Harmaita keriä olisi vielä itsellä ja niistähän saisi ainakin harmaan kissan tai hiiren.

Oletko tehnyt eläinpehmoja? Ja kerro, mikä eläin olisi sinun mieleen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti