sunnuntai 15. maaliskuuta 2020

Sukkalaatikko2020: Maaliskuun sukkapari esittelyssä

Vaikka maaliskuu ei ole vielä lopussa, niin esittelen jo maaliskuun sukkaparin. Tämän sain jo helmikuussa valmiiksi, mutta nimesin sen kuitenkin maaliskuun sukkapariksi. Kieltämättä helmikuussa sukkalaatikkoprojekti alkoi hieman mennä suorittamiseksi, mutta onneksi tahti on maaliskuussa taas hiljentynyt. Maaliskuun sukkien teema on raidat ja arki. En tiedä, miksi, mutta harmaista villasukista tulee aina mieleen jotenkin sellainen tasainen, harmaa arki. Eikä siinä siis mitään väärää ole. Monesti arki on oikeastaan sitä kaurapuuroa, makaronilaatikkoa ja perusvillasukkia :D Joten nämä villasukat kuvaavat sitten sitä perusarkea.


Näiden sukkien inspiraatio muuten tuli oikeastaan pelkästään siitä, että tietyt lankakerät olivat pöydälläni tietyssä järjestyksessä. Katsoin hetken keriä, ja totesin ääneen, että näistähän tulisi hyvät raitasukat. Resoriksi halusin kokeilla palmikkoresoria, sillä en ole aiemmin tehnyt sellaista. Palmikkoresori tuo myös kivaa twistiä perusukkiin. Olkoon palmikot siis arjen kuohuviini :D Minusta näistä tuli oikein kivat ja tykkään. Lankoina näissä on Novitan Muumilankaa, 7veljestä ja Lappi-lankaa. Edelleen sydämeni sykkii lämpimästi Novitan 7 veljestä Lappi -langalle. Se vain on minusta sopivan pehmeää ja miellyttävää. Olen tainnut jo tehdä ainakin kolme (?) neuletyötä siitä, ja edelleen olen vakuuttunut siitä langasta <3 Tämä taisi tosin olla ensimmäinen sukkapari siitä ja uskon kyllä, että kestävät, sillä ei se lanka mitenkään heikkoa ole.


Nyt on jo osittain tehty huhtikuun sukkapari, ja jos yhden asian kerron siitä, niin se, että siinä tulee olemaan jotain hempeää väriä. Kyselin taannoin InstaStoryissa seuraajien mielipidettä huhtikuun sukkapariksi ja vaihtoehtoina olivat Nalle ja Isoveli. Molemmat aika keväisissä sävyissä. Nalle taisi olla enemmistön suosikki ja luulin jo, että itsekin käännyin sen puoleen, mutta toisin kävi. Nallesta tulee kuitenkin tehtyä sitten jotain muuta, sillä haluan haastaa itseäni myös villasukkien teossa ja Novitan Nalle on itselleni se haastava sukkalanka :D

Oletko jo aloittanut maaliskuun sukkaparia sukkalaatikkoprojektissa?

PS: Näiden myötä sain muuten myös ruksittua yhden kohdan Neulebingo2020:ssa. Neulebingon välicheck on ollut jo ikuisuuden tehtävänä ja lupaan, että maaliskuun aikana teen pienen välicheckin. Yhden välichekkauksen tein jo taannoin InstaStoryissä eli jos haluat hetken mielijohteesta kuulumisia niin ota minut instaseurantaan @sweetsandsocks sillä siellä jaan enemmän arkisempaa sisältöä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti